— Tiedän, — sanoi Iivana pappi.
Papinrouva suoristihen uhmaavasti.
— Vai tiedät? Mistä tiedät ja mitä tiedät? Ja naurahti äkkiä katkerasti ja halveksivasti.
— Ahaa! Lähettiläs! Kyllä ymmärrän!
— Minä tiedän kaiken! Kirjeesikin olen lukenut. Ja senkin tiedän… kenen kanssa olet karannut!
Rouva rypisti kulmiaan ja katsoi tutkivasti alta kulmainsa.
— Jospa nyt niinkin? Mitäs sitten?
Pappi ei katsonut häneen, vaan istahti hänen viereensä.
— Kuules, Paulinkka! Siellä puhuttiin kaikellaista, käsitätkös… sanalla sanoen: ei kenenkään suu ollut joutilas! Myös Matvei… ja meidän kylässä myös juoruttiin… Mutta minä kuitenkin… Sano minulle… puhtaalla omalla tunnolla… sydämmen rehellisyydellä!
— Mitä niin?