— No en! Ja tiedätkö mitä! Niin minä sanoin Matveillekin: tyhjää lorua! Entäpä nyt sitten että kirjeen kirjoitti ja meni matkoihinsa! Huimapäisyyttä vain! Ikävä hänellä on. Vaan niinhän tuo on… kaikillahan meillä on ikävä! Elämä näet kyllästyttää. Elähän huoli, sanoin minä, kyllä hän tulee takaisin. Ja niin lähdin tänne, kun tiesin että sinä olet täällä. Tunsin että täällä sinä olet! Tiedätkös, minulla on vaisto… Mille sinä naurat? Niinpä niin… lähdin matkaan, koska tunsin että sinä olit täällä. Ja ajattelin: annahan kun hänelle sanon… Palaa kotiin Paulinkka! Palaa Matvein luo! Hillitse kuumaa sydäntäsi!
Ja pappi naurahti pehmeästi.
— Niin minä hänelle sanon… Ja kyllä hän palaa, eikö niin?
Nainen tarttui häntä lempeästi kädestä.
— Eikös niin? Palaathan?
— Hautaholviinko? — kysyi Paulinkka räikeästi kirjeen sanoilla.
Pappi kohosi kiihtyneesti sohvalta.
— Mitä sinä haet? Mitä sinä kaipaat? — kiljui hän: — millaista elämää sinä tahdot? Sellaista elämää, jollaista ei ole? Sitäkö, jota ei ole? Katsohan ympärillesi! Kaikki, kaikki niin elävät! Sinä olet muita vielä onnellisempi. Matvei on älykäs mies… huomiota ansaitseva. Hän on jo nyt tuomiokapituliin valittu! Hänellä on hyvä pää. Hän, se pyhä veli, raivaa tien itselleen, — niin kyllä. Ja pitäjä teillä on hyvä. Ja talo — kuin täysi malja! Sinun täytyy koettaa voittaa luontosi, kyllä teillä sopu syntyy, rakkaus, rauha ja — ilo! Sinun pitää riemuita elämästä! Voi sinua miten kirjoitit kirjeessäsi… Miksi sellaisia sanoja? Aivan suotta ja turhanpäiten!
Ikäänkuin käsillään miettien asteli hän pitkin lattiaa.
— Katsohan… kaikki me elämme! Ei tietysti kaikki maistu makealle, ei aina asiat mene mielenmukaan tai hauskasti! On murheita ja vastoinkäymisiä ja tuskaa… Kaikkea on! Vaan kuitenkin eletään! Sellaista se elämä on! Eihän se ole meidän määrättävissä. Sillä niitä me olemme vallanpitäjiä? Kuin valjastetut härät me saamme kiskoa kuormaamme. Ja kaikki ympärillämme vetävät samaa vaunua, jonka nimi on elämä. Ja täytyy sietää… minkäs sille saa. Ei ole se meidän muutettavissa. Ylhäältä se on, Jumalalta. Vaikka on raskastakin — kärsi pois! Ihmiskohtalo maan päällä on — kärsiminen. Eikö se ole niin? Mutta sinä — mihin sinä tempoilet! Mihin? Mitä sinä haet? Mitä sinä ajat takaa? Siitä sinun tuskasi johtuukin… Et itsekään tiedä mitä etsit! Veri sinulla on kuuma… haaveilijatar sinä olet, siinä kaikki!