— Jääkää hyvästi! — toimitti Aleksandra Porfirjevna nousten.
— Eihän toki vielä, ei meillä näin vain vierasta päästetä… juokaahan toki teetä ensin. Minä pyydän, minä pyydän… elkää halveksuko ukkoa! Armahtakaa toki! Porfiri Vlasovitshin tytär… Minusta on niin hauska, erinomaisen hauska nähdä teidät talossani…
Ja päästäen neidon edellään ruokasaliin, puheli hän Iivana papille, mutta niin että myös neito sen saattoi kuulla:
— Shirokosadovilaista verta! He ovat kaikki semmoisia, Shirokosadovit, hyvä herra… kuin piikiveä!
Kodikkaassa ruokasalissa, joka oli täynnä kukkia, seinillä muotokuvia ja öljyväripainoksia heleissä ja kullatuissa kehyksissä, — kun kaikki olivat istuutuneet pöytään ja Paulinkka oli kaatanut kaikille teetä, siirsihen papin rouva istumaan Aleksandra Porfirjevnan viereen ja sanoi hänelle hymyillen:
— Te miellytätte minua suuresti!
Neito katsoi totisesti häntä silmiin ja lausui:
— Te myös minua!
— Kertokaapas minulle Desortsevasta, missä hän on ja missä toimissa? Hänhän oli silloin vielä lapsi, valmistavalla luokalla, en oikein häntä muistakkaan: kiharapää semmoinen, silmät kuin mandelipuun kukat… Ihan hoikkanen varreltaan… Minä häntä kauheasti rakastin! Ääntämistapa hänellä oli huvittava! Hän saattoi tulla minulle sanomaan esimerkiksi että: "ettekö halua pi-rukaista?" Ja minä nauroin täyttä-kurkkua ja suutelin häntä… se oli niin kovin hauska tyttö! Johtajatar sai tietää meidän ystävyydestämme, kutsui minut luokseen ja sanoi: "te olette hyvien vanhempien tytär ja kristitty… sopimatonta on että olette ystävykset juutalaistytön kanssa."
— Hyi hävytöntä! — huudahti Aleksandra Porfirjevna karahtaen punaiseksi. — Mikä oikeus on noilla ulkokullatuilla pölvänöillä halveksia kansallisuutta, joka on lahjoittanut mailmalle parhaita ihmisiä! Kaikki nuo Spinozat, Lassalet, Marxit, kaikki, jotka ovat työntäneet eteenpäin yhteiskuntaa, tiedettä, taidetta, jotka ovat intohimoisesti taistelleet ihanteiden puolesta… juuri juutalaiset. He ovat tuoneet mailmaan sydämmiä tärisyttäviä aatteita, he ovat valaneet ja yhä valavat mailman kiertokulkuun innostuksen aaltoja! Ja kutka enempi heitä ovat saaneet kärsiä vääryyksiä jonkun pyhimystarun takia, historiallisen kummituksen, joka on syntynyt pimeässä muinaisuudessa! Ei, täytyy olla varustettuna järjellä, joka on synkkä kuin yö, sydämmellä, joka on kiveä kovempi, kohdellakseen juutalaisia siten kuin nuot itsetyytyväiset tylsimykset! Vaan nehän kantavat vihansa kadulle, tekevät juutalaisten elämän sietämättömäksi, ärsyttävät heitä, harjoittavat juutalaisvastaista politiikkaa panemalla toimeen ryöstöjä ja murhia! Kuinka paljon täytyykään vielä työskennellä kiskoakseen ihmissydämmistä pois petoeläintä, noita tylsiä ja itsetyytyväisiä tunteita!