— Vaan voipiko sitä sitten? — sanoi Paulinkka ahnaasti häntä kuunnellen: — hävittää ihmisestä petoa?

— Koko historia johtaa siihen, — lausui jo rauhallisesti ja lujasti Aleksandra Porfirjevna: — kaikki inhimillinen sivistyy, kaikkien petomaisten muinaisuuden perimysten kanssa aina yhteiskunnallisiin ja valtiollisiin asti — käypi vimmattu taistelu!

— Missä? — kysyi Paulinkka yksinkertaisesti, kohottaen kulmiaan.

— Kaikkialla! — naurahti Aleksandra Porfirjevna: — silmähtäkää tarkasti ympärillenne. Ettekös kuule, kuinka ympärillänne historiaa luodaan?

Hänen katseensa sattui yhteen Iivana papin katseen kanssa ja suuttuneesti kulmiaan rypistäen siirsi hän sen hänestä pois.

— Vanhalla mailmalla, — sanoi hän, — on paljon puoltajia. Mutta voiton saavuttavat ne, jotka siitä ovat irtautuneet!

— Ei, kuulkaahan mitä minä teille sanon, armollinen herrasväki, — ainoastaan ne, joiden käsiin kaikki rikkaudet keräytyvät! Vai ketkäs muut, hyvä pastori? — alkoi Perehvatov pitää puhetta papille: — Ukko Udalov juopi itsensä rappioon, se on varma… Ja on jo juonutkin! Hänen onnettomalta vaimoltaan ei enää vaadita mitään tässä murheen laaksossa: hän pitää jo itseänsä elävältä haudattuna… Ja lapsi-parat sitten? Se on eräänlainen kokoelma, arvoisa herra! Eläintieteellinen kokoelma… Suvaitsetteko tuntea vanhinta tytärtä? Aglaita? Tummakko kuin korpin siipi, järkeähuikaisevan pulska, pommi-tyttö! Kaikki upseerit hänet likeisesti tuntevat. Kuka se troikalla nelistää? Aglajushkapa tietenkin! Kuka miehensä kanssa oikeudessa riitelee? Aglajushkapa tietenkin! Vaan kerran, hyvä herrasväki, oli tapaus — hän vietti yönsä poliisiputkassa… aamulla vasta huomasivat, minkä linnun olivat häkkiin pistäneet. Niinpä niin… Entäs vanhin poika? Oletteko kuulleet jutun? Ravintolassa suuressa seurassa kysyä tokasee: paljonko piaano maksaa? Puolitoista tuhatta! He tuossa! Ja mitäs arvelette, hyvä herra? Aukasi kannen koko seuran nähden, istuutui päälle ja…

Perehvatov kallistautui Iivana papin puoleen ja sanoi tälle jotakin korvaan, nauraen.

— Sepä koko konstailija! — virkkoi Iivana pappi päätään pudistaen.

— Matkustaja maan ympäri, arvoisa herra! Ja sitäpaitsi on sillä miehellä mätähaavoja jo lapsuuden vuosilta… nähtävästi perintöä isältä. Ainoastaan nuorin poika heillä on ikäänkuin sukuun kuulumaton. Häntä sanotaan lempeäksi ja älykkääksi mieheksi… lopettaa kohta opintonsa yliopistossa. Vaan on hänkin tuollainen toivoton ja sairaloinen.