Hän loi kolkon katseen tehtaan savupiippuihin, jotka hymyilivät auringolle, ja lisäsi:
— Se aika on mennyt! Jos ihminen on oppinut erottamaan hyvän pahasta, kuinka hän voipi käydä sovitteluihin…
— Raskasta tämä on! Kerrassaan raskasta! Ja epänormaalia, — alkoi taas Potapov puhua: — ja läpiläpeensä kohtuutonta! Ilman lisäpalkkaa on meidän mahdoton toimeentulla, — sen sinä itsekkin näet, Grigori Petrovitsh. Aika on tukala; töitä ja työtunteja on vain lisätty. Kruunu on antanut Udaloville urakalla uusia kasarmeja rakennettavaksi. Kaikki ainekset myös rautasiltaa varten Pajom-joen yli valmistetaan meidän tehtaassa. Kaksi tuntia on työtä lisätty, — vaan palkka on entisellään… Onko se oikein? Lisäksi on töihin tulvinut paljon kaikellaista kansaa, — työmiehiä, urakoitsijoita, insinöörejä… Kaikki on kallistunut, — asuntovuokrat ja ruoka-aineet… Mutta palkka on vanhoillaan. Käykös tämmöinen laatuun?
Potapov vaikeni.
— Herrat toverit! — alkoi Perehvatov puhua: — kun minä itse palvelin rahatoimikamarissa… Tuota ei, kuulkaahan mitä teille sanon. Minä olen vanha, vanha… minä kieltäyn! Minusta on kovin rauhatonta täällä! Puhelinhan minä teidän saksalaisenne kanssa, koetin häntä vakuuttaa. Vaan hän vain häkätti mulle: — "Lakko! Ei saa olla hempeä lakolle". No, mistä minä siis tiedän, lakkoko teillä on vai mikä… Silloin kun minä itse palvelin rahatoimikamarissa…
— Vaan mitäs se saksalainen oikein sanoi, häh? — pauhattiin joukossa.
— Kyllä minä hänelle järkisyyt selitin! Sepä tietty, sillä mahdotontahan on toimeentulla sillä, mitä te saatte. Vaikka tehtaalla työ nousee satoihin tuhansiin! Rahatoimikamarissa olen minä tottunut numeroihin… ja ne vilisevät silmissäni heti kun alan loppusummia laskea… No niin, — vaan elkää huoliko minua vaivata enempää… Vieläpä huutamalla huusi korvaani se saksalainen ja sanonpa teille muutaman salaisuudenkin: — oli puuhassa kutsua tarjokkaita päiväkaupalla… tulityöhön.
— Niinkö? — sanoi Potapov synkästi.
Mutta Ljaksanitsh riehahti äkisti vihanpuuskaan.
— Jos niin… niin kaikki työmiehet nostatamme lakkoon!! — ja hän teki liikkeen käsillään ikäänkuin olisi kiskaissut maasta irti jotakin raskasta.