— Kas kun hän minulle oli sanonut että hänen miehensä on pappi.
Sitäpaitsi te koko aikana ette päästänyt silmiänne irti hänestä.
Paula Grigorjevna kosketti neidin kyynäspäätä ja katsahti kummallisesti naurahtaen häntä kasvoihin:
Tosiaanko? — virkkoi hän viekkaasti.
— No kaikkea!—sanoi pappi pitkään, rykien: — minä kun en tuota vähääkään hoksannutkaan. Mutta olettepa te, neiti, aika myrkyllinen!
— Ka sellainenhan olen! Nähkääs: minä ylipäänsä en liioin suosi pappeja. Minun käsittääkseni kunnon ihminen ei rupea papiksi…
— Ohoo! Sepä ankara tuomio! Mutta se on puolueellista…
— En minä läsnäolevia tarkoittanut.
— Se ei muuta asiaa!
— Nähtävästi minä taas teitä satutin. Elkää erehtykö, hyvä ystävä.
— Ei se mitään, ei se mitään, rakas neiti… löylyttäkää vain! Minulla on kumara selkä, joka kaiken kestää, vaikka olenkin kunnoton mies…