— Hankettasi matkustaa Pietariin opiskelemaan… Neidon kasvot muuttuivat ankariksi ja itsepäiset silmänsä himmenivät kuten isälläkin.
— Minä en muuttele päätöksiäni! — sanoi hän kuivasti.
— Mutta jos minä… käsken?!
— Minä olen täysikäinen ja voin menetellä itsenäisesti! Minulla on elämäntarkoitus eikä mikään voi pakottaa minua palaamaan omalta polultani!
Shirokosadov lyödä lämäytti polviaan lyhvillä sormillaan.
— Mutta jos minä… käsken?! — toisti hän itsepäisen-karkeasti: — minä sylkäsen sinun täysikäisyyttäsi! Minä olen isäsi! Minä sinut olen kasvattanut… minä sinusta vastaan! Minä tiedän, mikä sinulle on pahaksi ja mikä hyväksi! Katsohan, tyttö!… Isäsi näkee kaikki! Ja jo nyt olet sinä huonolla tiellä…
— Millähän huonolla tiellä minä sitten olen?
— Kyllä minä tiedän… kyllä tiedän! Sinun joka askeleesi minä tiedän! Takaliston taivaltajatar! Luuletko sinä etteivät ihmiset huomaa, minkä roskaväen kanssa sinä repostelet? Minulle siitä puhuvat jo ihmiset, joilla on valta… Häpäiset oman isäsi! Eikö jo riitä!
Hän polkasi jalkaansa, josta tytär säpsähti.
— Eikö jo riitä? — toisti hän: — olet käynyt lukion läpi… siinä on tarpeeksi. Olet tullut hemmotelluksi! Tuollainen oppi jo riittää hyvälle morsiamelle!