— Morsiamelle?! — huudahti tytär: — mitä se merkitsee?
— Udalov sinua pojalleen kosii! Vanhimmalle pojalle. Udalov… kauppaneuvos! Tehtailija… Udalov… miljoonanomistaja! Ymmärrätkös?
Hän teki liikkeen käsillään ikäänkuin olisi niillä pidellyt maanpalloa.
— Kas sellainen ääretön onni sutkahtaa käsiin! Eikö jo riitä, tytär… eikö jo riitä tuhmuuksia? Tällaista onnea ei saa käsistään päästää. Paras pari koko läänissä! Me… nousemme kuin vuorelle! Shirokosadoveihin ei enää ylletä kädellä! Sinä olet vielä tuhma, et osaa arvostella. Hallitsijatar sinusta tulee! Kaikki on mateleva jaloissasi sentähden että rahoissa on voima… Ääretön voima! Ja valta! Ja kuta enemmän on rahaa, — sitä enempi on valtaa! Ääretöntä valtaa! Minulla on puolet kihlakuntaa käsissäni… Kaiken jätän sinulle! Kultaisella kehällä kukistat kaiken, olet hallitseva! Turvaudu vain järkeen! Udalov — on ensimmäinen tehtailija! Kuvernöörikin on hänen käsissään… käypi vieraissa… Ministerinkin on vastaanottanut!
Hän tempoili käsillään kuvittelemiaan valta-alueita.
— Sitä loistoa! Pääset ruhtinattareksi! Voit koristaa itsesi ylt'yleensä jalokivillä. Sinä juuri! Shirokosadova! Udalov! Miljoonanomistaja!! Jolla on kullanetsintäpaikkoja Uraalissa… sirottele sitten mielinmäärin omia kalliita kiviäsi! Kylve briljanteissa!
Aleksandra Porfirjevna läiskäytti kämmeniään ja huudahti kiihkeässä vihastuksessa:
— Mitä te tarkoitattekaan? Aijotteko tehdä minusta kauppaa?!
Ja vaistomaisella liikahduksella nojautui hän isoisän olkapäähän.
Tämä naurahti häijyn myrkyllisestä.