— Me emme ole poliisimiehiä! — huomautti joku nuorista papeista.
Mutta Rudometov ei taipunut.
— Me olemme korkeimman Jumalan poliisimiehiä! — sanoi hän: — sillä me olemme hänen temppelinsä vartijoita ja hänen laumansa suojelijoita!
Kaiken tämän ohessa oli Rudometov mahtava yhtiökumppani osakeyhtiössä
"Pirogovitsh ja Kumpp." joka lähetteli ulkomaille vuotia ja parkittuja
nahkoja, jonka vuoksi paikkakunnan sivistyneet häntä nimittivätkin: —
Poroporvari pappiskauhtanassa!
Kun Iivana pappi Paulinkan kera astui sisään valoisaan saliin, joka oli komeasti sisustettu akkunain ääressä rehottavine palmukasveineen, arkkipiispainkuvineen kullatuissa kehyksissä ja seinäpeileineen, — vallitsi siellä vilkas mieliala.
Sattui nimittäin olemaan esipapin vanhimman tyttären nimipäivä, ja tytär soitti juuri pianiinolla "Buurien marssia". Pianiinon sävelet sulivat yhteen sielunpaimenten matalan puhelun sekä niiden tahdinmukaisten yskähdysten kanssa, joihin ainoastaan ylidiakooni Sjeverosapadov (Länsipohjainen) kykeni, mies sylen pituinen, pyöreäsilmäinen, jonka otsalla paistoi alituisesta jännityksestä punainen suoni. Useimmiten saattoi hänet nähdä ryyppypöydän ääressä, jossa häntä kadehti tuomiokirkon diakooni Antilivanov, musta ja lihava mies, joka käytöksessään lisäksi koetti matkia ylidiakoonia. Sitä varten hänkin ryki oktaavin mukaan, kuulostellen, eivätkö akkunaruudut kilise, valitsi itselleen kaikista isoimman juomamaljan, ja mittaillen läsnäolevia ankarin katsein, kumosi lasinsa aivankuin olisi sen nielaissut alas kurkustaan. Hänen kanssaan kilisteli lasejaan pari alidiakoonia, hänen ihailijoitaan, hyvin toinen toisensa näköistä, molemmat kiharatukkaisia ja molemmat tenorinlaulajia, toinen kuuluva Paavalin, toinen Pietari Paavalin kirkkoon. He iskivät silmää toisilleen ja lauloivat puoliääneen ennen joka ryyppäämää:
Tuossa virta, tuossa silta,
Lautta viiltää pitkin virtaa…
Ilon malja juokaamme,
Kippis, veikot, maljanne!
— Hah-hah-haa! — nauroi myötätunteisesti ylidiakooni.
Ja joku akkunanruutu taisi hänelle tosiaankin helähtää vastaukseksi.
Rudometov kiersi hyppysillään viiksiään ja sanoi ylidiakoonille: