— Elä sinä minua säikyttele tuommoisilla sanoilla. Sellaisia kuulemaan olen vanha! Mutta minä tarvitsen rahoja, siis anna! Muuta minä en tiedä. Riittää! Vanha olen operatsiooni-kauppaan…
— Huh-huh! — puhalteli Tshugunnikov: — mutta ettehän te niitä pane pankkiin! Sillä tuskinpa sieltä saa sellaista prosenttia…
— Piilotan sukkaani ja istun itse päälle! — naurahti ukko Shirokosadov: — ja kun kuolema uhkaa, syön hunajan kanssa… Tai otan — ja kimnaasin rakennutan kaupunkiimme.
Tshugunnikov katsahti häneen kummastellen ja sanoi:
— Huh-huh!
Shirokosadov kutsui Aleksandra Porfirjevnan ja hyvästeli talonväen.
Silläaikaa oli lukkari Rudometov salaa hiipinyt Paula Grigorjevnan luo.
Iivana pappi tarkasteli ankarin katsein heitä, huomaamatta että oli karahtanut punaiseksi kasvoiltaan. Paula Grigorjevna lausui jotakin kirpeästi Rudometoville ja kääntyi poispäin. Samalla hän yllätti pappi Iivanan katseen, punastui, hymyili ja meni hänen luokseen.
— Mitäs me oikeastaan täällä teemme? Ikävä täällä on… Niin täällä kuin kaikkialla muualla… Sielua ahdistavaa!
— Mitäs tuo Rudometov sinulle sanoi? — kysyi Iivana pappi kolkosti.