Näin enkel-ääni Taivaan Viisaudelle anellen virkkaa: "Herra, maailmassa ma suuren ihmeen näen loistamassa; se sielu on, min valo tänne ehtii". Ja taivaan joukot, joilt' ei muuta puutu kuin sielu tuo, nyt pyytää Herraltansa hartaina häntä pyhäin kaikkein kanssa; vain Sääli puolestamme kyynelehtii. Ja itse Herra tämän kuullessaan näin lausuu: "Rakkahani, rauha teille! Jää toivehenne vielä elon teille, miss' yksi pelkää hänen kuoloaan ja viestin viepi hornaan:[23] 'Lapset turman, ma nähnyt olen autuaitten hurman'."
Ilossa taivaan donnaa ikävöidään; nyt laulan teille hänen tenhoansa. Ken mielii armas olla, seurassansa hän käyköön, sillä syömeen halpaan turmaa ja jäätä henkii donnan tullen Amor, se kaikki nurjat aivoitukset estää. Vaan joka donnan silmäystä kestää, sen jalommaks se muuttaa taikka surmaa. Ja arvokas ken donnan nähdä saa, tuon hyvyyden hän tuntee hurmauksen, saa siitä nöyryyden ja vapahduksen ja kaiken nurjamielen unhottaa. On donnallani tääkin armo Herran: ei huku, ken sai hälle haastaa kerran.
Näin lausuu Amor: "Kuinka kuolevainen noin saikin muodon puhtahan ja armaan?", ja donnaa katsoo, päättää Luojan varmaan hänestä vielä luovan ihmeen uuden. On helmen kuulto hänen kasvoillansa, mi naista kaunistaa, ei liikanainen. Hän korkeint' on, min laati luonto mainen, on mitta, määrä kaiken ihanuuden. Ja palavaiset henget rakkauden ne kevein siivin silmistänsä liitää, ne katsojalle silmun silloin kiitää ja tiensä löytää suoraan syömehen. On itse Amor huulten kaartehessa, soaistuu silmä sitä katsellessa.
Canzone, tiedän että kuljet laulain monelle donnalle sa matkallasi. Sua neuvon nyt, kosk' olen vaalijasi, sa Lemmen tytär koruton ja nuori. Näin pyydä kaikkialla, minne saavut: "Tie mulle neuvokaa, on määrä mulla sen luo, jonk' ylistystä laulan, tulla". Sa turhaan viipymättä tielles suori, et halpain luona aikaella saa, vaan pyri aina seuraan arvollisten, luo miesten, donnain jalomiettehisten, ne nopsaan kulkuhun sua kiiruhtaa. Amoren löydät hänen seurastansa, vie viesti hälle uskolliseltansa.
Tämän canzonen, jotta se paremmin ymmärrettäisiin, jaoitan taidokkaammin kuin aikaisemmat runot. Ja senvuoksi teen siitä ensin kolme osaa: ensimäinen osa on seuraavien sanojen esipuhe; toinen on aiheen käsittely; kolmas on ikäänkuin edellisten säkeitten palvelija. Toinen alkaa tästä: Näin enkelääni; kolmas tästä: Canzone, tiedän. Ensimäinen osa jakautuu neljään: ensimäisessä sanon, kenelle tahdon laulaa donnastani ja minkätähden tahdon laulaa; toisessa sanon, miltä itsestäni tuntuu kun ajattelen hänen armauttaan, ja kuinka runoilisin, jollen kadottaisi uskallustani; kolmannessa sanon, millä tavalla uskon voivani laulaa hänestä niin että pelkuruus ei minua estä; neljännessä toistan vielä, kenelle aion tästä laulaa, ja sanon syyn, miksi laulan juuri heille. Toinen alkaa tästä: Se kuulkaa; kolmas tästä: Vaan niinpä ylvähästi; neljäs: Vain teille, neiet, donnat. Kun sitten sanon: Näin enkelääni, alan laulaa tästä donnasta. Ja tämä osa jakautuu kahteen: ensimäisessä sanon, mitä hänestä ajatellaan taivaassa; toisessa sanon, mitä hänestä ajatellaan maan päällä, tässä säkeessä: Ilossa taivaan. Tämä toinen osa jakautuu kahteen; sillä ensimäisessä puhun hänestä, mitä tulee hänen sielunsa jalouteen, ja kerron jotakin hänen hyveittensä voimasta, joka saa alkunsa hänen sielustaan; toisessa puhun hänestä, mitä tulee hänen ruumiinsa jalouteen, ja kerron jotakin hänen kauneudestaan, alkaen tästä: Näin lausuu Amor. Tämä toinen osa jakautuu kahteen: sillä ensimäisessä puhun erinäisistä suloista, jotka kuuluvat koko olemukseen, toisessa puhun erinäisistä suloista, jotka kuuluvat määrättyihin osiin olemusta, alkaen tästä: Ja palavaiset. Tämä toinen osa jakautuu kahteen: sillä ensimäisessä puhun silmistä, jotka ovat rakkauden alku; toisessa puhun suusta, joka on rakkauden päämäärä. Ja jotta tässä loittonisi kaikkinainen halpa ajatus, muistakoon lukija, mitä yllä on kirjoitettu, nimittäin että tuon donnan tervehdys, joka oli hänen suunsa tekoja, oli toiveitteni päämäärä, niin kauan kuin taisin sen saada. Kun sitten sanon: Canzone, tiedän, liitän runooni stanzan, joka on ikäänkuin toisten palvelijatar ja jossa sanon mitä toivon tältä canzoneltani; ja koska tämä viimeinen osa on helppo ymmärtää, en huoli ryhtyä enempiin jaoituksiin. Sanon kyllä, että jos enemmän tahtoisin avata tämän canzonen merkitystä, tulisi käyttää tarkempia jaoituksia; mutta jos joku ei ole siksi älykäs että voisi sen ymmärtää näiden jo tehtyjen avulla, en ole pahoillani vaikka hän jättääkin sen sikseen, sillä totisesti pelkään jo liiankin monelle ilmaisseeni sen merkityksen vain näiden jaoitusten kautta, jos nimittäin niin sattuisi, että monet joutuisivat niitä kuulemaan.
XX
Kun tämä canzone oli hiukan levinnyt ihmisten keskuuteen ja eräs ystäväni oli sattunut kuulemaan sen, teki hänen mieli pyytää minua sanomaan hänelle, mikä Rakkaus on, sillä hän oli ehkä kuulemiensa säkeitten perusteella ruvennut toivomaan minusta suurempia kuin ansaitsin. Ja niinpä minä, ajatellen että tuollaisen runon jälkeen oli kaunista vähäisen puhua Rakkaudesta ja että ystävän mieltä oli noudatettava, päätin sepittää runon, jossa puhuisin Rakkaudesta; ja silloin laadin tämän sonetin, joka alkaa: On yhtä Rakkaus ja sydän jalo.
Sonetti X
On yhtä Rakkaus ja sydän jalo; niin viisas[24] kerran lausui laulussaan. Kuin sielu järkevä ja järjen valo, ei voi ne olla ilman toisiaan.
Kun alttiin luonnon täyttää lemmen palo, se Amorista saapi valtiaan, ja Amorille aukee syömen talo, miss' uinuu kauan taikka hetken vaan.