"Epäilemättä ratsusi on väsynyt, ja entäs sinä itse, nuori Norbert herra. Pyytäisin sinua nousemaan hevosesi selkään tänä yönä ja ratsastamaan lyöden ja kannustaen Geneveen."
"Geneveen!" Norbert ei voinut pidättää äänestään alakuloisuutta, joka täytti hänet tätä ajatellessa. "Aivan niin!"
"Mutta tietäpä juuri en tunne. Minä lienen kulkenut vallan kauaksi siitä eilen. Missä nyt olemme, herra Berthelier?"
"Lähellä järveä. Ajattelin lähteä vesiteitse Pregnystä Geneveen, mutta konnamainen kalastaja, joka minut otti kulettaakseen, jätti minut sen sijaan tänne. Ja sinun, sinun on täytynyt kulkea kauaksi. Kumminkin joka tapauksessa kolmen tunnin ratsastus tai niille paikoin vie sinut kotia."
"Herra Berthelier, jos tulitte Pregnystä tänne koko matkan veneellä, mitenkä sattui sitten että tulitte ryövätyksi ja haavoitetuksi?"
"Norbert, eräiltä puolilta sinä olet älykäs poika. Voitko antaa suurimman todisteen älystäsi pitämällä suusi kiini?"
"Luulenpa voivani."
"Kuuntele siis. Vakava tahtoni on, ja se on viimeinen tahtoni, ettei kukaan saisi tietää miten sain tämän haavan. Enpä soisi sinunkaan tietävän siitä. Pyydän vielä sinulta, että jos joku sitä kysyy, sanot ainoastaan: hän joutui varkaitten käsiin."
"Ymmärrän teidät. Mutta minä pyydän teitä, herra, elkää puhuko viimeisistä toivomuksista."
Tässä heidän emäntäparkansa tarttui puheeseen, Hän asetti Berthelierin eteen matalan, ei vallan puhtaan puulautasen, johon hän kaatoi höyryävää pot au feu'tä, jonkinlaista sakeaa, pääasiallisesti porkkanoista valmistettua muhennosta. Sitten annettuaan puulusikan pyysi hän sairasta todellisella hyväntahtoisuudella syömään. Norbertin hän puukkasi pöydän luo, jonka keskeen oli koverrettu ontelo, joka yhtä haavaa teki vadin ja lautasen virkaa. Hän oli jo täyttänyt sen liemellä, ja varustettuaan vieraansa lusikalla, oli hän täydellisesti täyttänyt emännänvelvollisuutensa, kykynsä ja varojensa mukaan. Norbert puolestaan oli aivan liian nälkäinen jättääkseen käyttämättä hyväkseen ateriaa, niin kurja kuin se olikin. Kun hän oli lopettanut ateriansa, kysyi hän voisiko emäntä antaa jonkun verran lientä hänen hevoselleenkin.