Vaimo suostui siihen mielellään. Oli vallan hänen ajatuksensa mukaista, että herrasväen hevoset söivät kristittyjen ihmisparkain ravintoa. Niinpä Norbert oli tilaisuudessa viemään ratsulleen kauniin annoksen lämmintä lientä, jota nykyaikaisissa talleissa käytetään. Sitten hän kiinnitti hevosensa yöksi lähelle majaa pylvääseen.
Hänen täten työskennellessään Berthelier selitti vanhalle Babetille, että poika oli hänen ystäviänsä Genevestä. Tämä oli pukeutunut huvin vuoksi nuoren tytön pukuun, mutta Berthelier tahtoi nyt lainata omat vaatteensa ja päästää hänet lähtemään kotiinsa. Poika vuorostaan kertoisi ystävilleen, missä hän itse oli ja lähettäisi heidät tavoittamaan häntä.
Babet oli typerä ja hyvin tietämätön. Kumminkin hänen huonosti valaistussa sielussaan oli pieni akkuna, jonka kautta valonsäde tuikki sisään. Hän koetti aina olla ystävällinen. Hän ei voinut koskaan nähdä puutetta tai tuskaa koettamatta auttaa ja lievittää sitä. Hänellä ei ollut vähintäkään ajatusta ketä hänen vieraansa oikeastaan olivat. Jos he olisivat koettaneet kertoa hänelle, ei hän olisi ymmärtänyt, mutta hän sen vallan hyvin ymmärsi että he olivat nälkäisiä. Siksi piti heidän saada ruokaa. He olivat väsyneet, siksi heidän piti levätä.
Norbert ainakin oli perinpohjin väsynyt. Hän kertoi Berthelierille, että jos hänen piti keskiyöllä matkata Geneveen, kun kuu oli ylhäällä, voisi sattua, että hän väsymyksestä putoisi hevosen selästä. Mutta olettaen, että hän tulisi turvallisesti kotiinsa, niin mitä hyötyä siitä olisi? Hän saapuisi liian aikaiseen tehdäkseen jotain hyötyä. Sitäpaitse hänen hevosensa oli kadottanut kengän jalastaan.
Se seikka ratkaisi asian. Berthelier pyysi häntä nukkumaan päivännousuun asti. Silloin herättäisi hän Norbertin ja tämä voisi viedä ratsunsa seppään, jonka paja oli lähellä, ja saattaisi ratsastaa sieltä Geneveen.
"Aamulla minä annan sinulle sanomia neuvoksille", hän sanoi. "Sinun pitää päästä heidän puheilleen oitis."
Babet osotti Norbertille lämpimän nurkan, missä hän voisi nukkua.
Kumminkin ennenkun Norbert kävi maata, kysyi hän Berthelieriltä:
"Voinko tehdä jotakin teidän mukavuudeksenne? Voisin kentiesi vaihtaa siteitä haavoillenne."
"Se ei ole tarpeen. Babet on minulle tarpeeksi hyvä ammattilääkäri. Sinä voisit hankkia minulle vähän kirkasta vettä ulkoa virrasta ja panna sen minun viereeni."
Norbert teki niin. Sitten hän kävi nukkumaan nurkkaansa, Gabriellen nahkareunustainen viitta peitteenään. Jo seuraavassa silmänräpäyksessä hän, kuten arveli, kuuli Berthelierin kutsuvan itseään. Hän hypähti seisoalleen, hieroi silmiään, katseli ympärilleen ja tunsi olevansa valmis kaikkeen, mitä kohtalo vaan lähettäisi hänelle.