Tarkemmin mietittyään näytti hänestä paremmalta pitää se puku, mikä hänellä oli, vaikkakin Berthelier tarjoutui lainaamaan omansa hänelle. Hän arveli että ystävänsä voisi tulla suuriin vaikeuksiin, kentiesi vaaraankin ilman omaa pukuaan. Hän taasen tahtoi mennä kaupunkiin hyvin aikaiseen. Sinne saavuttuaan menisi hän heti kotia ja panisi omat vaatteensa päälleen, ennenkun kukaan muu kuin kaupunginvahti hänet näkisi. Hän lupasi Berthelierille lähettävänsä apua niin pian kuin mahdollista.
"Siitä ei ole paljoa väliä", oli vastaus. "Elä anna heidän heittäytyä mihinkään vaaraan. Mutta kumarrahan päätäsi, jotta voin antaa sinulle neuvoksille meneviä tietoja."
Kuuntelijoista ei ollut pelkoa. Vanha Babet majan etäisimmässä nurkassa nukkui sikeästi. Kenties se oli oman äänensä säästämiseksi, että Berthelier puhui hiljaan Norbertin korvaan. Tai mahdollisesti hän oli häpeissään, syvästi häpeissään kertoessaan tarinansa, samoin häpeissään nimestä, joka hänellä oli, tuosta nimestä, josta hän tähän saakka oli ollut niin ylpeä. Kuuntelija, jos semmoinen olisi ollut lähellä, olisi kenties erottanut nimet Philibert, Daniel, Comparet, Hubert d'Audriol. Myöskin olisi hän kuullut mainittavan vankilasta ja pari sanaa venemiehistä ja heidän raskaista kahden käden pidettävistä miekoistaan. "Nyt, poikani, oletko ymmärtänyt kaiken ja voitko sen muistaa?" sanoi Berthelier tuskallisesti puheensa lopussa.
"Luottakaa minuun, herra", sanoi Norbert, nähtävästi suuresti liikutettuna. "Asia on liian outo ja hirveä, jotta sen voisi unhoittaa. Erittäinkin on se sitä ranskalaisen pakolaisen ja semmoisen miehen pojan tekemäksi, joka on saanut kaupungilta kansalaisoikeudet."
"Minä jätän Danielin pyövelille, vaikkakin samaa verta virtaa näissäkin suonissa", sanoi Berthelier liikutettuna. "Voitko kummastella, Norbert, etten suuresti välitä mennä kotia? Eikä minua pahasti sureta, vaikka kuolema minut tapaisi täällä."
"Herra Berthelier, ette saa puhua noin. Ajatelkaas neiti Gabriellea!"
"Minä kyllä häntä ajattelen. Tämän jälkeen taitaa olla parasta, että hän nimittää itseään Gabrielle — tai paremmin Olivie — Castelariksi. Sehän on hänen oikea nimensä. Mutta nyt meidän pitää ajatella Geneveä. Sinä kai olet ymmärtänyt kaikki, ei ole silmänräpäystäkään kadotettavissa. Mene sinä neuvoksien luo suoraan valtuustoon ja kerro heille puheeni sanasta sanaan."
"Luottakaa minuun, herra. Ja katsokaas, tässä on kolme kruunua teidän omaa rahaanne asetettuna valmiiksi neidin kukkaroon. Pikkurahoilla voin kyllä maksaa sepän ja saada matkalla vähä leipää."
"Kiitos, olen iloinen voidessani antaa jotakin emännälleni. Mene ja joudu! Onnea matkalle!"
"Ei toki ainaiseksi hyvästi, sillä minä palaan", sanoi Norbert itsekseen ulos mennessään.