"Tulkaa nyt tolkuillenne, neitini!" sanoi palvelija jotenkin ankarasti. "Onko tämä oikea tapa voimistaa ja vahvistaa itseään ennen herra Berthelierin palaamista, jos nimittäin Jumala näkee hyväksi lähettää hänet luoksemme. Ja jos Hän näkee hyväksi päättää toisin, niin on meidän tyydyttävä ja säästettävä kaikki voimamme sitä varten. Mutta meidän ei tarvitse kohdata surua puolitiessä."
"Jospa se olisi ainoastaan surua", nyyhki sisar Claudine, "mutta tämä on syntiä. Minun suostumuksestani petokseen Jumala on mahtanut rangaista minua ottamalla pois veljeni."
Ollen aina valmis jumaluusopilliseen väittelyyn laski Margareta kupin alas, risti kätensä sotilasryhdillä ja alkoi: "Ei ole kummaa, hyvä neiti, että te saatte vaan vähä lohdutusta surussanne, jos tuollainen on teidän käsityksenne kaikkivaltiaasta Jumalasta, joka on ne lähettänyt teille. Mitä isäntäämme tulee, niin olipa hänen laitansa miten tahansa, tietää Jumala sen kumminkin paremmin kuin me. Jumala on järjestänyt kaikki ja ratkaissut sen ennenkun te ja minä olimme syntyneet maailmaan, niin, jo ennenkun maailma oli luotukaan. Se ei ole meidän asiamme. Yksi asia kumminkin on, joka koskee meitä; se on meidän oma syntimme. Ja me voimme olla hyvin varmat siitä, että kun se tulee Jumalan eteen tuomittavaksi, ei ystävä eikä veli voi ottaa syytämme tai kantaa rangaistusta puolestamme."
Onneksi Claudine raukka ei ollut tarpeeksi johdonmukainen viitatakseen siihen, että syntimmekin olisi mahdollisesti edeltäpäin tiedossa ja siis myöskin edeltäpäin määrättyä, ja jos edeltäpäin määrättyä niin myöskin välttämätöntä. Miksi siis ollenkaan mitään rangaistusta kannettavaksemme? Hän tarttui Margaretan viime sanoihin, mieluummin kuin hänen esityksensä sisältöön. "Mitä syyn omakseen ottamiseen tulee", sanoi Claudine, "niin Jumala tietää että minä teen sen."
"Eipä niin, että te tarvitsisitte itse asiassa niin suuren osan siitä", myönsi Margareta anteliaasti. "Se oli minun tekoani. Te ette tahtonut ja minä houkuttelin teidät petokseen."
"Oi, mutta teistä kentiesi se ei näyttänyt niin kovin väärältä. Minä taasen tiesin, että Norbert raukka oli harhaoppinen ja että hänen sielunsa tulisi kadotetuksi aivan ijäksi, ja toiselta puolen Gabrielle olisi voitu voittaa oikealle kirkolle ja tulla pelastetuksi sieluineen ja ruumiineen. Mutta entä sitte veljeni! Amin sydän oli aivan murtumaisillaan, sillä Gabrielle on hänen oikea silmäteränsä."
"Ja se on taivaan totuus, neitini! Minä myös, minäkin ajattelin herraa ja lasta itseään. Savoijalaiset olisivat voineet tehdä hänet onnettomaksi, kukatiesi saattaneet hänelle kuoleman keskuudessaan."
"Me molemmat odotimme omaa hyväämme, eikä suinkaan pahaa toisillemme."
"Me odotimme hyvää loppua, unhottaen keinon kehnouden. Yhtä kaikki on tämä raskaampaa minulle kuin teille."
"Eipä niinkään! Te ette tee sovitusta ettekä pelkää kiirastulta."