"Sovitusta! Kiirastulta!" sanoi Margareta ylenmäärin ylenkatseellisesti. "Mitä ne ovat ollakseen sielun ja Jumalan välillä, joka sen on tehnyt? Ei mitään! Mitä minä pelkään, se on aivan eri asia. Minä, juuri minä, joka kaikella tunnollani ja tiedollani voin siten tehdä syntiä, voinko minä olla todellakaan Jumalan valittuja?"
"Ja kumminkin", sanoi Claudine lempeästi, "on hän hyvin laupias ja hellä armossaan."
"Niin, uskollisilleen."
"Mutta onko kenkään koskaan voinut olla uskollinen, ellei Hän ole ensin armollinen?" kysyi Claudine. Hänen sanansa olivat viisaammat kuin hän itse tiesikään. "Margareta, kumpikin meistä on tehnyt väärin", hän lisäsi, ojentaen äkillisen mielenliikutuksen valtaamana kätensä palvelijalle.
Karkealla, työn kovettamalla kädellään tämä kosketti sitä lempeästi. "Mikä olen minä halveksimaan Paavilaista", sanoi hän itsekseen, "koska en ole onnistunut tekemään omaa kutsumustani ja vaaliani itselleni varmaksi? Ja tiedänhän minä vallan hyvin, että on olemassa ainoastaan yksi tuomio niin hyvin sidotulle Paavilaiselle kuin päästetylle protestantille."
"Me olemme molemmat tehneet väärin rakkaudesta", sanoi Claudine.
"Silloin Jumala armossaan antakoon meille molemmille anteeksi!"
"Amen!" sanoi Margareta.
"Ja te tiedätte, Margareta", lisäsi Claudine, "te tiedätte, että on olemassa siunattu Herramme. Jättäkäämme asia Hänen haltuunsa!"
"Hänen haltuunsa, neitini", vahvisti Margareta. Hän ei tietänyt miksi niin teki, mutta lähin tekonsa oli kumartua alas ja suudella sisar Claudinen kättä.
Gabrielle tuli näkyviin äkkiä temmaten oven auki. Hänen silmänsä leimusivat innostuksesta, poskensa hehkuivat ja koko hänen olentonsa oli muuttunut. "Täti! Margareta!" hän huusi hengästyneenä. "Norbert on tullut takaisin terveenä ja eheänä! Hän tuo uutisia isältäni!"