Norbert itse oli hänen takanaan, ja saatuaan isänsä kanssa luvan astua Claudinen kammioon, he pian antoivat kertomuksensa tulvia molempien naisten korville.
Juuri kun Norbert kertoi miten oli ilmaissut itsensä nuorelle Lormayeurille, kuultiin kova, käskevä koputus katuovelle. Se oli muuan neuvoston lähettiläs, joka vaati häntä oitis lähtemään opastamaan joukkuetta, jonka oli määrä mennä noutamaan takaisin herra Berthelieriä. He aikoivat tuoda haavoitetun miehen kantovuoteessa. Norbertille kerrottiin, että häntä varten oli varattu hevonen.
"Teidän olisi parasta viedä mukananne herran vanha vaippa", sanoi Margareta Norbertille. "Entä, nuori herraseni, milloin lopetitte paastonne?"
"Päivän noustessa sepän majalla, sillä aikaa kuin hän kengitti hevosiani."
"Ruoasta on ensin huoli pidettävä! Messu ja ruoka eivät ole koskaan ketään haitanneet! — Jumala toki antakoon minulle anteeksi tuon kauhean asian mainitsemisen! Tässä on aamukeitos, joka on pidetty kuumana neitiä varten. Vaikka mikä ruoka-aika tämä on!"
"Ei, ei, en voi odottaa. Käsky on heti lähteä matkalle!"
"Se on käsitettävä järkevästi", keskeytti hänen isänsä. "Heidänhän pitää ensin saada joukkonsa kokoon."
"No, hyvä siis", sanoi Margareta, "minulla on oiva salvukukko jonka eilen paistoin neidille ja johon hän tuskin haluaa koskea. Minä vien sen ynnä leipäsämpylän ja viinimaljan viereiseen huoneeseen, sill'aikaa kun Gabrielle puolestaan kiittää teitä, herra Norbert, kuten on oikein ja sovelijasta, siitä että pelastitte hänet paavilaisten käsistä."
Istuessaan sisar Claudinen vuoteen ääressä de Caulaincourt katsoi miettivästi poikaa ja tyttöä, jotka seisoivat lähellä ovea, kuten Margareta oli jättänyt heidät. Sisar Claudine katseli myöskin heitä ja kukatiesi syvemmällä tajunnalla. Viimeinen asia, joka voi kuihtua todellisessa naissydämessä, on osanottava myötätuntoisuus lemmityn ja vaalitun nuoren sisaren, lapsineidon, puhkeavaa elämää kohtaan. Noista kahdesta, jotka seisoivat siinä yhdessä, heräsi hänen ajatuksissaan toiveita, jotka ulottuivat kauaksi tulevaisuuteen. Vaikkakin Claudine paljon piti poissaolevasta Louis de Marsacista, toivoi hän sydämessään kuitenkin tämän nyt unhottuneen.
Hänen mielestään olisi Gabriellen pitänyt punastua ja miettiä sekä olla kykenemätön sanaakaan lausumaan. Mutta sen sijaan tyttö puhui vapaasti, kuten olisi Norbertkin ollut tyttö tai hän itse poika.