Pieneltä valtiolta vaadittiin syvää uskonnollista vakaumusta ja samoin sankarillista rohkeutta kohdata voimakkaiden naapuriensa vihaa ottaessaan vastaan ja suojellessaan näitä pakolaisia. Sitä enemmän, koska ei ilman paljoa yksityistä uhraantuvaisuutta sen asukkaiden puolelta, voitu pitää yllä niin suurta paljoutta muukalaisia. Kumminkin ystävällisyys tuli runsaasti maksetuksi. Geneve tuli hyvin havaitsemaan, että on autuaampaa antaa kuin ottaa. Ei ainoastaan, että lempeät ja rehelliset muukalaiset antoivat sen kansottamiseen erittäin sopivaa ainesta, suuresti lisäten sen siveellisiä ja henkisiä voimia, mutta myöskin tekemällä uhrauksia heidän hyväksi, se tuli pelastetuksi tylyyden ja erakkomaisuuden kuolettavista vaaroista. Heidän vakava henkensä johti yhdessä aikalaisten kanssa huomion uskonnon ja elämän tummemmille ja vakavammille puolille. Sen miehen, joka innosti ja johti heitä, voimakas nero johti myöskin samalle suunnalle. Mutta käytännöllinen hyväntahtoisuus vaikuttaa laajentavasti ihmisen luonteeseen. Paastoaminen ilman muuta tarkoitusta johtaa ahdasmielisyyteen, mutta paastoaminen, siinä mielessä että voisi ruokkia tarvitsevia, laajentaa sydäntä. Ja sydän ja mieliala ovat riippuvia toisistaan. Tästä armeliaisuudesta Jumalan onnettomien hyväksi kalvinistisen Geneven ankara aikakausi sai sulouden ja loisteen, jota vailla se muuten olisi ollut. Vaikk'ei se kokonaan voinut pelastaa sitä ankarasta kiihkoilemisesta se kumminkin paransi sen itsekkäisyydestä.
Mutta ennenkun pieni kaupunki voi ottaa vastaan ja täyttää tehtävänsä, se oli ensin kasvatettava ja opetettava, puhdistettava siinä itsessään olevista kelvottomista aineksista. Todellisen järjestyksen ja tosi vapauden pahimmat viholliset ovat väärä järjestys, joka on orjuutta, ja väärä vapaus, joka on mielivaltaa. Heittäessään päältään Rooman ikeen Geneve oli vapautunut ensimäisestä. Toista vastaan sillä kumminkin vielä oli pitkä ja ankara taistelu edessään. Tätä edusti puolue, jonka jäsenet historiassa tunnetaan libertinien nimellä.
Mutta tämä näytöksen loppukohtaus tapahtui vasta vuosia sen jälkeen kun pieni Gabrielle ja St. Clairen nunna liittyivät Ami Berthelier'in huoneen jäseniksi.
III LUKU.
"Suuri valkea valtaistuin."
"Se joka on niin uskollinen ollut yhdessä asiassa,
Voi olla yhtä uskollinen kaikessa."
Sewell.
Vuodet tulivat ja menivät. Oli jälleen elokuun aamu Genevessä, mutta paljoa herttaisempi kuin se, joka kauan aikaa sitten näki St. Clairen nunnain lähdön. Cornavin portti oli juuri aukaistu päästääkseen sisään maito-, hedelmä- ja kasviskauppiaita, jotka aikoivat tuoda tavaroitaan aikaiseen myötäväksi. Maatuotteilla lastattujen vaunujen jälessä kävellen, kuten niiden ajajat, luikahti sisään huomaamatta kaksi, joilla ei ollut mitään myötävätä. He olivat kookas puseroon puettu mies ja tummatukkainen poika, joka saattoi olla neljäntoista vuotias, mutta sellaiseksi kuitenkin oli pieni ja lapsellisen näköinen. Nämä kaksi astuivat oitis sivuun tungoksesta ja vetäytyivät huomaamatta huoneen varjoon. Silloin äkillisestä mielenjuohteesta vanhempi matkaaja polvistui ja painoi huulensa karkeaan, epätasaiseen maahan.
"Kiitos Jumalan!" hän sanoi innokkaasti. "Tämä on Hänen vapaa kaupunkinsa! Tämä on siunattu Geneven alue!" Kyyneleitä oli hänen voimakkailla kasvoillaan, kun hän jälleen nousi.
"Isä!" huusi poika. "Katso, isä, katso! Tuolla on Jumalan istuin, suuri, valkea istuin!"