"Keneltä se on?"
"Eräältä, jonka te tunnette ja joka tuntee teidät. Kumminkaan ei hän voinut panna nimeänne kirjoitukseen, koska hän ei ollut milloinkaan kuullut sitä."
Norbert avasi paperin ja luki seuraavaa: "Tahdotteko kohdata minua ystävänä juuri ennen auringon laskua Savoijan puolella Plain-palaista sen puuryhmän alla, joka on Amos juutalaisen viinipuodin takana? Te voitte varovaisuuden vuoksi tuoda yhden ystävän mukananne, jos tahdotte. Teille hartaasti hyvää toivova — Viktor de Lormayeur."
Norbert päätti tavallisella rohkeudellaan mennä oitis ja yksinään. Hän ei tahtonut kertoa tästä isälleen eikä kellekään ystävistään, sillä he olisivat voineet estää häntä epäillen, eikä aivan aiheettomasti, savoijalaisten tahtovan kavaluudella saada Norbert käsiinsä ja kostaa hänelle kepposestaan. Mutta Norbert puolestaan luotti täydellisesti nuoren kreivin kunniantuntoon, sillä olihan tämä lahjoittanut Norbertille hengen niin jalomielisesti. Vanhemman ja varovamman henkilön mieleen olisi voinut johtua, ettei kirje olisikaan ollut Viktor de Lormayeuriltä, jonka käsikirjoitusta hän ei koskaan ollut nähnyt, vaan joltakin vihamieheltä, joka olisi käyttänyt kreivin nimeä. Mutta Norbertin mieleen ei juolahtanut ajatella niin. Nykyisessä yksitoikkoisessa elämässään hän oli iloinen, että jotakin uutta tapahtuisi, ja hän odotti iltaa vilkkaalla jännityksellä.
Hän saapui kohtauspaikalle hyvin puolta tuntia ennen auringon laskua. Mutta mies, jota hän etsi tai joka etsi häntä, oli jo siellä vastassa hevosen selässä, puettuna sileään, vihreään metsästyspukuun ja hopeatorvi sivullaan. Nähdessään Norbertin hän astui alas satulastaan viskaten ohjat ainoalle seuralaiselleen, jonka oli tuonut mukaansa. "Hyvää iltaa, kunnon poika tai sievä neiti", hän sanoi. "Tule mukaani puiden alle istumaan, sillä minä tahtoisin puhua kanssasi."
Norbert katsoi kirkkaisiin nuoriin kasvoihin, kauniiseen otsaan, ystävällisiin silmiin, hempeään suuhun ja pyöreään poskeen. Hän tiesi, ettei mitään vaaraa tämän miehen puolelta häntä kohtaisi. Mutta hän piti parempana seista, kun Viktor taasen istui nojaten selkä vasten puuta.
"Te geneveläiset olette tehneet meistä oivallisia narreja", hän sanoi.
"Eivät geneveläiset, jotka eivät tietäneet asiasta mitään", vastasi
Norbert nopeasti, "vaan se oli minun tekoani, kuten kerroin teille."
"Kumminkin he olivat hyvinkin iloisia saadessaan miehensä takaisin ilman lunnaita. Toivon, että he ovat palkinneet teidät hyvin, kunnon vihamieheni."
Norbert nauroi. "He olivat vähällä palkita minut leivällä ja vedellä vankilassa, jollei pahemmallakin", hän sanoi. "Ja saanko kertoa teille, herra kreivi, että isällenne aijotaan lähettää oivallisissa hopeakruunuissa kauniit lunnaat noista kolmesta vangista."