"Mutta luuletteko Savoijan tuomioistuinten tunnustavan oikeaksi minkä hyvänsä asiakirjan, jonka me saatamme vahvistaa Genevessä?"
Berthelier hymyili. "Jos me vaatisimme tiluksia, niin eipä meillä taitaisi olla mahdollisuutta tulla kuulluiksi", hän sanoi. "Mutta koska nyt luovumme niistä, niin se muuttaa asian aivan toiseksi. Luulisin tällaisen asiakirjan olevan hyvinkin hyödyksi. Nuori kreivi saa varmasti herttuan suostumuksen, ja jos hän pääsee oikeuksiinsa, katsoo hän kyllä omaa etuaan asiassa. Sitten ajattelen vielä", hän lisäsi hetken vaitiolon jälkeen, "että herra Muscautin pitäisi käydä neuvoksien luona ja pyytää jonkinlainen lupaus heiltä nuorelle kreiville siitä, että nämä asiat täten toimitetaan. Jotenkin myös pitäisi järjestää vankien lunnaat, jotka kaupunki kieltämättä on vanhalle kreiville velkaa."
"Se koskee minua kaikista lähimmin", sanoi de Caulaincourt. "Mutta mitä siinä suhteessa voin tehdä? Elänhän itse täällä olevien veljieni hyväntahtoisuudesta."
"Isä" keskeytti Norbert hänet äkkiä, "onhan meillä sormus, jonka nuori kreivi äsken antoi minulle. Timantti on suuri. Katsokaapas kuinka se loistaa! Sen täytyy maksaa koko joukon kolikoita."
"Sinä et voi erota siitä, poikaseni", sanoi Berthelier vuoteeltaan.
"En voi antaa enkä myödä sitä, mutta varmaan voin pantata sen", vastasi
Norbert.
"Mahdollisesti se ei ole tarpeenkaan", sanoi Berthelier. "Maisonneuvet ovat rikkaita. Onpa olemassa muitakin, jotka tahtovat auttaa. Minun neuvoni on, että lähetämme huomenna nuorelle kreiville herra Muscautin mukana kirjeen, jossa tarkemmin esitämme suunnitelmamme. Sitten, jos hän sen hyväksyy, voimme käydä toimeen oitis."
"Niin, oitis", sanoi Norbert, "sillä minä ymmärsin, että nuori kreivi lähtee heti Espanjaan."
"Useammasta kuin yhdestä syystä", sanoi Berthelier, "haluan Gabriellen asian järjestetyksi niin pian kuin mahdollista. Sillä se tapahtuu enemmän hänen suojeluksekseen kuin kreivin eduksi. Niin kauan kuin hän on Castelarin perillinen, on hän vaarassa. Hänet voidaan vaatia, ryöstää tai siepata väkivallalla niiden toimesta, jotka koettavat saada hyötyä hänen oikeuksistaan. Mutta luovutusvahvistus tekee hänet laillisesti siksi, mikä hän on aina ollut sydämestään, Geneven todelliseksi lapseksi — ei mitään muuta eikä mitään enempää."
De Caulaincourt myönsi puheen oikeaksi. "Mutta minä näen että olette väsynyt", hän lisäsi, "elkäämme siis enää puhelko enempää. Toivotamme teille tyyntä lepoa ja lähdemme tiehemme."