"Hyvää yötä, ystäväni! Seisattukaahan kumminkin hetkeksi. Kirjeen pitäisi neljän neuvoksen kaupungin puolesta nimikirjoituksillaan vahvistaa varhain huomenaamuna. Huolehtikaa kaikesta, pyydän teitä."
"Minä teen sen. Elkää olko levoton."
"Ah, tuossahan tulee Gabrielle! Lapsi, tervehdi herra de Caulaincourtia ja Norbertia, näitä kelpo ystäviäni, jotka nytkin tekevät sinulle parempaa palvelusta kuin itse haluatkaan."
He tervehtivät häntä ranskalaisella kohteliaisuudellaan, ja kaikki kolme menivät yhdessä katuovelle. Kun Gabrielle palasi, löysi hän Berthelierin jo milt'ei nukkuneena.
Hän pysähtyi hetkeksi, epäröiden mitä hänen pitäisi tehdä. Mutta hänen keveät askeleensa olivat herättäneet Amin. Tämä katsahti Gabrielleen.
"Yolandeko?" hän mutisi. Sitten saavutettuaan täyden tajunnan, hän lisäsi: "Luulenpa uneksuneeni. Gabrielle, sinä varmaan tulet iloiseksi — tulethan — saadessasi kokonaan kuulua Genevelle ja minulle."
"Isäni, olen sitä aina ollut. Paitsi luonnollisesti että minä, kuten me kaikkikin, kuulun Jumalalle."
"Kuulummeko Jumalalle? Antakaamme siis omistajan ottaa ja käyttää sitä, mikä Hänen omaansa on. Olkoon niin! En kysy enempää."
XXII LUKU
Pelätty keskustelu.