"Minä tunnen samaa", hän sanoi, "kuin mies, joka on kertonut kuolemantuomiosta."
"Tietääkö Berthelier siitä?" kysyi Antoine.
"Ei vielä. Mutta he eivät voi pitää sitä häneltä salassa. Sisar
Claudine itkee ja vanha Margareta rukoilee kalpein huulin."
"Entä Gabrielle, isä, Gabrielle?" sanoi Norbert.
"Kun äänetön olento on ammuttu sydämen läpi, ei se huuda eikä huokaa; niin ei Gabriellekaan."
"Rukoilkaamme", sanoi Antoine Calvin.
"Niin, kaikesta sydämestämme. Se on kaikki, mitä voimme tehdä."
"Onko se kaikki?" kysyi Norbert hyvin hiljaa.
"Veljeni menee sitte heidän luokseen, rukoilee ja puhuu lohdutuksen sanoja", sanoi Antoine, uskoen että senlaatuisesta lohdutuksesta kaiken surun pitäisi väistyä.
Syntyi äänettömyys, jonka Norbert katkaisi. "Isä", hän sanoi lyhyesti, "teidän luvallanne minä lähden Lyoniin."