"Eihän toki", vastasi de Caulaincourt hieman kärsimättömästi, "eihän nyt ole aikaa tyhjän puhumiseen."
"En tosiaankaan puhu niinkään turhia. Minä tarkoitan sitä täydellä todella, ja pyydän teitä, ettette estä minua. Herra Antoine, teillä on vaikutusta isä Calviniin. Hän kirjoittaa mukaani heille kirjeen. Taivuttakaa häntä antamaan siihen."
"Ja henkennekö uhalla?"
"Olenko minä ainoa olento Genevessä, joka ei tahtoisi antaa henkeään vaaraan semmoisen asian tähden?"
"Odota ainakin, kunnes olet mies."
"Sitä olen — joka tapauksessa tänään."
"Elkää hänestä huoliko", de Caulaincourt välitti, "hänhän on vaan poika, lapsi."
"Olen seitsemännellätoista ikävuodellani", sanoi Norbert. "Mitä tahansa ajattelettekin viimeisen yritykseni laillisuudesta, niin ei se varmaan kumminkaan ollut lapsen leikkiä", hän rohkeasti lisäsi.
"Veljeni luultavasti kirjoittaa lähetin mukana, joka toi kirjeen."
"Joka on varmaan jo mennyt, koska kirje odotti häntä monta päivää."