"Kyllä. Miten voimme pitää sitä häneltä salassa, kun hänen koko sydämensä on kiintynyt lapseen, ja Gabriellen sydän on perin murtunut? Käykää sisään, herra Norbert. Minä noudan hänet."
Ovi alakerroksen huoneeseen, jossa ulkomaalaisten hedelmien myyjä piti kauppaansa, sattui olemaan auki. Norbert meni sisään ajatellen, että mahdollisuus Gabriellen näkemiseen olisi hänelle parempi, jos hän odottaisi siellä. Kun hän odotti, katselivat hänen silmänsä epävarmoina suurta oranssiryhmää. Juuri eilispäivänä hän oli ostanut yhden sellaisen hedelmäpuodista sillan luota. Mutta miten kauan siitä tuntui olevan! Silloin hän katsoi ylös. Gabrielle oli hiipinyt sisään ja seisoi hänen edessään kalpeana, varjon kaltaisena, tummat renkaat silmien ympärillä.
Norbert oli nähnyt Gabriellen erinomaisen rohkeuden, kun tapaus, jota Gabrielle suuresti oli pelännyt, näytti murtavan hänet väkisinkin. Mutta hän oli kylliksi mies tunteakseen, että sekin oli ollut vaan vähäistä tähän verrattuna. Kumminkin hän oli kylläksi poika tullakseen tästä tiedosta äänettömäksi ja kykenemättömäksi löytämään sanaakaan hänen lohdutuksekseen.
Hän viittasi ääneti Gabriellea istumaan, mutta tämä seisoi yhä, kuivissa, aivan avonaisissa silmissään katse, joka näytti kysyvän: "Miksi olette häirinnyt minua kutsumalla minut esiin surujeni syvyydestä?"
Norbert ei puhunut, vaan otti esiin kirjeen piilosta ja näytti sitä hänelle. Päällekirjoituksena, joka oli kirjoitettu voimakkaalla, selvällä, säännöttömällä käsialalla, täynnä mutkia ja koukeroita, oli:
Herra Jean Lyne
St. Gallenista.
Silkki- ja samettikauppias
Lyonissa.
"Lyonissako" kysyi Gabrielle melkein vapisten.
"Minä olen menossa sinne tätä viemään."
"Tekö, joka olette poika?"