"Hyvästi, kallis Norbert! Jumala siunatkoon — ja palkitkoon teitä!" hän sanoi antaen Norbertille kätensä, joka oli kylmä kuten kuolema heinäkuun päivänpaisteessa.
Enemmän kohteliaisuudesta kuin hellyydestä Norbert painoi siihen huulensa ja lähti pois.
Kotiaan palattuaan hän sai suureksi huojennuksekseen kuulla, että Antoine Calvin oli saanut hänen isänsä vakuutetuksi siitä, että oli oikein ja viisasta hänen lähteä Lyoniin. Missään tapauksessa de Caulaincourt ei olisi kieltänyt suostumustaan, kun kerran isä Calvin oli myöntynyt ja uskonut kirjeensä Norbertille. Mutta Antoine todisti edelleen, että pojan piti poistua Genevestä vähäksi aikaa, kunnes puhe hänen viime teostaan oli haipunut, ja myöskin sen vuoksi että tämä toimi hyvin ajettuna tuottaisi hänelle kaupungissa paraiden miesten kunnioituksen ja hyväksymisen. Vaara oli vähäinen. Hän oli jo näyttäytynyt neuvokkaaksi ja taitavaksi. Lyonissa hän tulisi olemaan herra Lynen, Calvinin ja marttyyrien hyvin tunnetun ja luotetun ystävän hoidossa. Norbert itse lisäsi varmemmaksi vakuudeksi:
"Jos voin turvallisesti matkustaa Ranskassa, menen toisella kerralla
Gourgollesiin ja tuon teille uutisia sukulaisiltamme siellä."
Niin hän lähti matkaan viedäkseen vangituille uskonsankareille koko Geneven rukoukset ja osanoton. Se seikka, että Geneven lapset viruivat ulkomaiden vankiloissa odottaen kuolemaa uskonsa tähden, oli aivan liian jokapäiväinen tapaus häiritäkseen sen elämän tyyntä pintaa, mutta alhaalla syvyyksissä tunne oli todellinen ja syvä. Kenties sen kirkoissa ei koskaan sattunut, ettei julkista rukousta kaikkien vankien puolesta olisi seurannut rakkaat tutut nimet, joita usea jumalanpalvelukseen osaaottava kuiskasi hiljaan vapisevin kuulin.
Mutta kaupungin sisälliset asiat olivat yhä tähän aikaan hyvin ristiriitaiset. Se oli hyvän laivan tapainen, joka myrskyn jälkeen kohottautuu ja alkaa uudestaan, paremmilla ja turvallisemmilla enteillä, keskeytetyn suuntansa. Se oli äskettäin päässyt suuresta vaarasta. Se oli masentanut libertinit, näyttäen siten heille ja maailmalle, että se ei vapaudella tarkoittanut mielivaltaa, ja viskatessaan pois Rooman ikeen ei se tahtonut syrjäyttää siveyden ja uskonnon siteitä. Täst'edes tuo kaunis kaupunki järven rannalla oli joka tapauksessa, mikäli sen lapsista riippui, pyhimysten kaupunki.
XXIV LUKU.
Lyon.
Norbertin matka oli melkein liian turvallinen, tyyni ja vaaraton, jotta se olisi oikein miellyttänyt häntä. Mitä voisikaan tapahtua nuorelle berniläiselle kauppapalvelijalle matkustaessaan isäntänsä, St. Gallenista kotoisin olevan ja Lyonissa asuvan kunniallisen kansalaisen kauppa-asioissa, paitsi jos jonkun päähän olisi pistänyt ajatus, että hänellä ehkä olisi rahoja mukanaan ja sen vuoksi murhata hänet. Mutta tämä ei ollut todennäköistä hänen matkatessaan paljon kulettuja teitä pitkin ja yöpyessään kunnollisiin majataloihin sekä mikäli mahdollista etsiessään toisten matkustajien seuraa. Saapuessaan Lyoniin hän meni sisään majataloon ei sen vähemmän henkilön kuin Bellayn pormestarin suosittamana, joka vaimonsa ja tyttäriensä kera oli tulossa kaupunkiin ollakseen läsnä erään sukulaisen häissä ja oli mielellään sallinut hänen ratsastaa seurassaan taipaleen eli parikin. Hän piti huolta, että hevosensa tuli hyvin hoidetuksi "Vihreän louhikäärmeen" tallissa. Hän oli hieman ylpeä hevosestaan, joka olikin ensimäinen, paitsi Gourgollen aikaista ponia, jota hän koskaan oli voinut omakseen kutsua. Sen jälkeen hän rupesi syömään illallistaan. Samalla hän kysyi palvelijalta missä St. Gallenilainen silkkikauppias, mestari Jean Lyne mahtoi asua. Nuorukainen sitä ei tietänyt, ja muillakin läsnäolevista oli liian kiirettä kuunnellakseen häntä, koska tällöin oli saapunut seurue pormestarin sukulaisväkeä tervehtimään häntä ja aterioimaan hänen kanssaan. Rohkeasti luottaen kykyynsä löytää mitä tahtoi ja kysyä mitä ei tiennyt, lähti hän iloisena tutkimusmatkalleen.
Mutta tuntematta muita kaupunkeja kuin Geneven, joka ei ollut läheskään niin suuri, huomasi hän Lyonin perin eksyttäväksi. Ei kukaan kaupunkilaisista, joilta hän asiaa tiedusteli, tiennyt St. Gallenilaisesta kauppiaasta Jean Lynestä mitään. Viimein joku kumminkin neuvoi hänet siihen kaupunkikortteliin, jossa silkkikauppiaat asustivat. Mutta hän erehtyi sen kadun nimestä, jota myöten hänen oli kuljettava, koska Lyonissa puhutulla ranskankielellä oli erilainen kaiku kuin Genevessä käytetyllä. Tullen vihdoin vallan sekaantuneeksi hän kuljeskeli ilman päämäärää. Siten saapui hän eräälle avonaiselle paikalle, joka oli suurten kauniiden talojen ympäröimänä, joista jokaisella oli oma pihansa.