"Ettekö mieluummin tahtoisi löytää tietänne herra Lynen asunnolle? Mikä äsken mielestäni oli kummaa, oli se että minäkin tahdon mennä sinne. Tulkaat siis, auttakaamme toinen toistamme. Minä mainitsen teille kadut sopivassa järjestyksessä ja te johdatatte minua. Antakaa minulle kätenne!" Hän nousi pystyyn istuimeltaan.
Norbert suostui tähän ehdotukseen hyvin tyytyväisenä, vaikkei hän voinut olla kummastelematta, että tällä nuorella herrasmiehellä, joka puvusta päättäen oli varakas, ei ollut saatavissa seuralaisia täyttämään hänen pyyntöään, vaan että hän sen sijaan oli riippuvainen tuntemattoman satunnaisesta ystävyydestä. "Kumpi meistä oikeastaan on opas?" hän ajatteli ottaessaan sokean nuorukaisen käden, joka oli pehmeä ja vaalea kuin tytön. "Tässä tapauksessa on varmaan näkemätön johtajana, vaikka onneksi emme käyne näkymättömiin, mikä voisi olla nurinkurista."
"Oikeaan", sanoi hänen seuralaisensa, kun he tulivat ulos portista. Sitten hän lisäsi vähän myöhemmin: "Vasempaan, pitkin sitä katua, jonka kulmassa on madonnan kuva."
Heidän kääntyessään kulmassa kulki ohitse kaksi herrasmiestä. Toinen heistä tervehti ja huusi: "Halloo, de Marsac, mikä teidät saa ulos näin myöhään?"
"De Marsac!" Norbert miltei ääneen toisti tuon nimen hämmästyksessään. Hän ei kuunnellut vastausta. "Kävelen huvikseni", vastasi de Marsac, "tänä kauniina iltana." Eikä Norbert kuullut uutta kysymystäkään: "Mihin on joutunut teidän varjonne, Grillet?" Mutta hän kuuli uuden ystävänsä sanovan: "Hän on sairas". Samalla hän tunsi tämän kosketuksen käsivarrellaan, mikä nähtävästi tarkoitti: "Pitäkää vaaria!"
Hän totteli, kävellen koneellisesti ajatuksiin vaipuneena. Mitä pitäisi hänen sanoa, mitä tehdä? Miten saisi hän selville, oliko tämä herrasmies vaiko ei hänen ystävänsä sukulainen? Vielä tärkeämpää oli tietää, oliko hän samaa mieltä tämän kanssa? Viimein hän uskalsi huomauttaa: "Luulenpa, jalo herra, että isännälläni on paljo tekemistä erään henkilön kanssa, jolla on sama nimi kuin teilläkin."
"Kuinka sellaista voitte päättää, koska olette vasta äsken tullut hänen palvelukseensa? Jos oikein ymmärsin, niin sanoitte, ettette koskaan ennen ole ollut täällä."
"Siellä, mistä minä tulen, voi olla monta ranskalaista, joilla on ystäviä täällä", sanoi Norbert varovasti.
"En luule St. Gallenissa olevan kovin monta ranskalaista; kenties
Bernissä on niitä hiukan enemmän. No, entäpä onneksi olisittekin
Genevestä."
"Jos minä, jalo herra, olisin Genevestä, niin en sitä tuskin kuuluttaisi kaduilla. En ainakaan täällä, missä geneveläiset uskontonsa tähden ovat suuresti vihatut."