"Entä Louis, herrani, serkkunne, ettekö tiedä hänestä uutta?"
"Tiedän kyllä hänen olevan vankilassa ja toden näköisesti tulevan tuomittavaksi kuolemaan. Tässäkin, kuten muissa samanlaisissa tapauksissa, on veljeni minulle elämän valo ja riemu."
"Eikö heillä ole toivoa?" kysyi Norbert. Hän ei voinut olla tätä kysymättä, vaikka hän arvasi vastauksen liiankin hyvin.
"Ei lainkaan, sillä he eivät suostu mihinkään ehtoihin." Oli hetken äänettömyys. Sitten hän lisäsi: "Sanoitteko serkkuni olevan paraan ystävänne?"
"Hän on paras ystäväni", sanoi Norbert. "Herrani, huomaan että minun on kerrottava totuus. Olen Geneven lapsi, vaikkakin tulin tänne Gexistä, joka on Bernin piirissä, ja Bernin passilla. Olen tullut tänne toivoen nähdä, vaikkakin se olisi viimeinen kerta, Louis de Marsacin kasvot."
"Samoin haluan minäkin herra Lynen avulla nähdä veljeni."
"Minun kai pitäisi uskoa, että hieno herra, sellainen kuin te —"
"Olen voimaton ilman isääni, joka ei tee mitään, sillä hän vihaa reformeerattua uskontoa ja kiihoittaa vihansa satakertaiseksi nyt kun se on maksamaisillaan hänelle, kuten hän luulee, hänen ensin syntyneen poikansa. Kumminkin hän yhä toivoo, että yksinäisyys, kärsimykset ja puutos ynnä roviokuoleman pelko siten vaikuttaa Henrin sieluun, että hän voisi taipua ja tulla pelastetuksi. Voi minua, minä sen asian tunnen paremmin:"
"Ovatko he yhdessä vankilassa?"
"Sekin mukavuus on heiltä kielletty. Mutta he pääsevät pian yhteen taivaassa, sillä aikaa kuin minä onneton —!" Tässä sokeisiin silmiin tuli kyyneleitä, mutta hän pidätti ne ylenmääräisellä ponnistuksella. Viimein hän toisti: "Minun kai pitäisi kertoa teille, miten tämä kaikki on tapahtunut. Louis tuli tänne ja saarnasi salaisuudessa pienelle harhaoppiselle joukolle. Mutta hän ei lainkaan näyttäytynyt sukulaisilleen, sillä se olisi voinut tehdä häiriötä. Kumminkin veljeni löysi hänet ja piti hänen välttämättä tuoda hänet mukanaan kotiin. Isäni, vaikka hän on kovin hurskas ja tiesi, että Louis tuli Genevestä, ummisti ensin silmänsä tälle tosiasialle, sillä hälle oli veljensä, Louisin isä, ollut hyvin rakas. Meillä de Marsaceilla on omat virheemme kuten muillakin ihmisillä, mutta kumminkin olemme aina hyviä veljeksiä. Siten Louis tuli ja meni usein ja puhutteli paljo minua ja Henriä. Myöskin hän antoi Henrille Uuden testamentin ranskalaisen painoksen. Henrillä oli tapana lukea minulle romaaneita, ritaritarinoita ja muita semmoisia. Nyt hän niiden asemasta luki Herramme ja Hänen apostoliensa sanoja. Ne ovat hyviä sanoja ja me opimme rakastamaan niitä, minä yhtä hyvin kuin veljenikin. Oi Jumalani, miksi hänet pitää otettaman ja minun, sokean ja hyödyttömän, jäämän jäljelle?"