Norbert ei tähän huokaukseen voinut vastata. Jonkun aikaa he kävelivät ääneti, sitten Ambrose de Marsac kysyi:
"Missä olemme?"
Norbert kuvasi paikan.
"Olemme melkein perillä", kertoi toinen. "Tämä on etsimänne katu.
Katsokaahan kolmannelle ovelle tästä kulmasta."
Mainitun oven yläpuolella riippui kilpi, jossa oli St. Gallenin kanttonin vaakuna ynnä nimi: Jean Lyne, silkki- ja samettikauppias.
"Olette oikeassa, herrani", sanoi Norbert.
"Puoti luonnollisesti on nyt suljettu. Koputtakaa ovelle, ja kun joku vastaa, lausukaa nimeni: Herra Ambrose de Marsac."
Norbert noudatti käskyä, ja molemmat viimein kutsuttiin astumaan sisään. Heidät vietiin matoilla verhottuun huoneeseen ensi kerrassa. Tuskin he olivat odottaneet kolmea minuuttia, ennenkun ilmestyi keski-ikäinen mies, kasvoillaan älykäs, ystävällinen ilme, todella St. Gallenin kelpo kansalainen. Katsomatta Norbertiin, jonka hän luuli olevan ainoastaan kuuntelija, hän kääntyi de Marsacin puoleen osaaottavalla äänenpainolla.
"Minulla on uutisia teille, herra", hän sanoi. "Saanko lähettää palvelijanne eteiseen juomaan lasin viiniä palvelijoitteni kanssa?"
"Hän on teidän palvelijanne, herra Lyne. Uusi kauppa-apulaisenne ja, jollen erehdy, jotakin enemmänkin. Olen kiitollinen hänen avustaan, hän kun saattoi minut tänne, silloin kun ainoa koturimme, johon voin luottaa, oli kipeänä. Voitte puhua vapaasti hänen läsnäollessaan. Ja pyydänpä teidän kertomaan minulle kaikki."