"Jos tahdotte tehdä minulle ystäväntyön, jota en koskaan unhota, niin sallinette tämän nuorukaisen nähdä ja keskustella muutaman minuutin ystävänsä herra Louis de Marsacin kanssa."
"Tiedätte kyllä, herra Jean, etten voi teiltä kieltää mitään järkevää asiaa, enpä muutamia asioita, jotka voivat olla hieman epäjärkeviäkin. Teidän nuorukaisenne voi puhua tuon nuoren herraraukan kanssa, mutta nähdäkö häntä, ah! —" hän kohautti merkitsevästi olkapäitään. "En mene sinne itsekään. Ei ole tarpeen että tässä käytän virkavaltaani, ja onhan eräitä asioita, joita järkevä mies —" Tässä hän katsahti ylös ja hänen silmänsä lepäsivät, ehkäpä sattumalta, Kristuslapsen kuvalla. "On sääli noita ystäviänne, kun eivät älyä valita peruuttamisen tietä", hän sanoi. Sitten hän puhalsi hopeapilliin, joka riippui hänen vyöllään, ja äkkiä ilmautui vartija, joka otti Norbertin huostaansa.
Hänet vietiin ensin suureen, yhteiseen huoneeseen, jossa joukko vankeja — muutamat kahleissa ja melkein kaikilla ammattirikollisten leima kuparinkarvaisilla kasvoillaan villin, matalan otsan alla — lojui, pelasi, tappeli ja kiroili. He olisivat pian kiskoneet korin Norbertin kädestä ilman vartijan suojaa, joka kutsui puheilleen erään, jolla näytti olevan jonkinlainen käskyvalta toisten yli.
"Kuulkaas, herraseni", hän sanoi Norbertille, "antakaa tälle miehelle jotakin mieleistä, ja hän jakaa sen toisten kanssa."
Norbert, iloisena päästessään pulasta, antoi heille kolme pulloa viiniä, jonkin verran leipää ja lihaa koristaan, lisäten vielä antimiinsa hieman pikkurahoja; sitten hän kääntyi vartijan puoleen.
"Teidänhän piti viedä minut salaosastoon", hän kuiskasi.
Nyt Norbert ei ainoastaan ollut nähnyt salaosastoa eli maanalaista vankilaa Evêché'ssä, vaan oli suureksi mielipahakseen kerran asustanutkin siellä neljäkolmatta elämänsä pisimpää tuntia. Hän arveli sen tähden tuntevansa "suuren pimeyden kauhut" yhtä hyvin kuin kuka muu hyvänsä. Mutta kun hän oli astunut syrjään, liukunut ja kompastellut pitkiä matkoja jyrkissä, kierteisissä ja murtuneissa portaissa, arveli hän olevansa alempana syvyydessä kuin koskaan ennen. Vartijan soihdun himmeässä valossa hän ensin ei nähnyt mitään muuta kuin likaisen lattian ja osan tahmeaa seinää, vaikka hänen katsahtaessaan ylemmäksi jotkut ristikontapaiset antoivat aavistaa ikkunan läheisyyttä, joka epäilemättä aukeni johonkin kaivantoon tai vallihautaan. Koppi näytti tyhjältä.
"Ah", sanoi vartija, "minähän unohdin tämän asian. Vanki, joka ennen täällä oli, on siirretty toisaalle; sillä kulmassa oli reikä, jonka kautta hänen huomattiin voivan pitää yhteyttä alhaalla olevan kopin kanssa."
"Alhaallako?" toisti Norbert väristen.
"Luonnollisesti. Tehän haluatte, kuten olen ymmärtänyt, saada nähdä herra Louis de Marsacia, eikä toista samannimistä herraa, joka elää paremmissa oloissa asuen hyvässä huoneessa, joka hänelle isänsä takia on annettu. Tulkaa siis! Varokaa rottia!"