"Entä isänne? Oletteko kertonut tästä hänelle?" Kysyjä oli Berthelier.
"Olen. Hän on sanomattoman iloinen." Sitten hän kääntyi Gabriellen puoleen ja virkkoi äkkiä epäröiden ja pelokkaasti: "Neitini, hyväksyttekö te aikeeni?"
"Kaikesta sydämestäni. Viekää te lohdutusta monille muille sitä tarvitseville Jumalan palvelijoille." Sitten hän lisäsi lempeästi: "Jumala siunatkoon teitä!"
"Ottakaa minunkin siunaukseni", sanoi Berthelier.
Kun Norbert oli mennyt, istui Berthelier yhä miettien, höyhen kädessä.
"Niin", sanoi hän katsoen siihen, "se on tuonut takaisin vanhan elämän. Tuossa vanhassa elämässä oli hyvääkin, sillä kukaties uusi Geneve ei olisi mahdollinen ilman sitä. Ja kumminkaan en sano, että 'vanha on parempi'. En! Sillä minä, juuri minä, olen saanut vihdoin juoda uutta viiniä, ja minä todistan sen olevan hyvää. Isä Calvinin Geneve ei ole Hugenottien, Philibert Berthelierin, Ami Lévrierin tai iloisen priori Bonivardin Geneve. Se ei ole se Geneve, josta me uneksuimme kuumassa, intohimoisessa nuoruudessamme. Mutta se on jotakin enemmän. Se on uuden uskonnon, uuden maailman ja uuden elämän Geneve. Se on totuuden, vakavuuden, voimakkaiden, korkeiden aatteiden ja oikeiden tekojen koti. Se on onnettoman suoja, turvapaikka kaikille sorretuille kaikista maan ääristä taivaan alla. Jumala on sanonut: 'Salli minun turvattomieni asua luonasi, Geneve'. Geneve on vastannut: 'Kyllä'. Sentähden on Herra siunannut sitä. Ja minä — myöskin minä — siunaan sitä; niin, ja se on oleva siunattu!"
"Siunatkoon Jumala meidän kaikkien puolestamme, veljeni!" sanoi
Claudine. "Se se kumminkin on aina paras asia."
Psalmin sanat, joita oli luettu päivän jumalanpalveluksen aikana, tulivat Berthelierin huulille. Hän nousi hitaasti, sauvaansa nojaten, ja puhui ylöskäännetyin säihkyvin silmin:
"Siunattu olkoon Hänen pyhä nimensä iankaikkisesta iankaikkiseen!
Täyttyköön koko maa Hänen kunniastaan! Amen, ja se tapahtukoon!"
Sitten hän kävi nukkumaan. Sinä yönä hän lepäsi hyvin. Hän lepäsi niin hyvin, että kun Gabrielle aamulla tuli hänen luokseen, huomasivat hänen nuoret silmänsä jonkun toisen — kuninkaan, vaan ei kauhujen kuninkaan — olleen siellä ennen häntä ja laskeneen hänen tyynille kasvoilleen kuninkaallisen sinettinsä, jossa on kirjoituksena: "Rauha".