Mutta Gabriellen sormet kietoutuivat hänen aarteensa ympäri. Hänen kasvoissaan oli ilme, jota Arletta ei ollut koskaan ennen nähnyt.
"Teillä on kreivi Viktor Lormayeur ja minulla on tämä", hän sanoi.
Arlettan iloisten kasvojen yli leveni kunnioituksen ilme, johon sekautui hienoinen vihanväre, koska Gabrielle ei ollut kertonut hänelle taulusta heidän sydämellisten puhelujensa aikana.
"Ah!" hän sanoi. "Rakkaudenmuistoko! Jopa ymmärrän. En sellaisesta mitään tiennyt."
"Te ette voinutkaan tietää", sanoi Gabrielle lempeästi. "Minun suhteeni on kaikki lopussa, mikä vaan voi loppua. Kumminkaan ei siinä ole mitään loppua. Hänhän on Jumalan luona ja on ottanut rakkautemme mukanaan sinne, missä ei mikään voi hävitä eikä kuolla. Mutta minä iloitsen puolestanne ja toivon kaikesta sydämestäni teille, rakas Arletta, iloa ja onnea!"
Tässä voimme aivan ystävällisellä mielellä päästää Viktor de Lormayeurin ja Arletta de Maynen kuvat näkyvistämme. Heidän paikkansa on monen muun nimen joukossa, jotka ovat veteen kirjoitetut, niiden harvojen seassa, jotka jättävät pysyviä jälkiä ajan hietikolle. Kumminkin jätti Viktor de Lormayeur kotilaaksoihinsa muiston, joka kertoi kauan oikeamielisestä, ystävällisestä, lempeästä ja köyhiä kohtaan armeliaasta Lormayeurin kreivistä. Myöskin geneveläiset tiesivät, että Savoijassa löytyi eräitä alueita, joille he voivat mennä pelkäämättä vankilaa tai polttolavaa. Jos joku nuoren kreiviparin alustalaisista suosi protestanttisuutta, sallittiin hänen myödä maansa ja ottaa myötänsä irtaimen omaisuutensa ja mennä, minne vaan halusi. Huhuttiinpa että Lormayeurin nuori kreivitär oli kerran mennyt niinkin pitkälle, että oli käännyttänyt ovesta takaisin erään papin, kun tämä voimakkailla lauseilla vastusti hänen miehensä toimia.
"Mutta sen ohessa", kertoi joku, joka tunsi asian, "oli rouvallamme aina terävä kieli. Hän oli sitäpaitse hyvin oppinut. Sanottiin hänen mielellään lukevan raamattua kreivin kanssa hiljaisuudessa ja hämmästyttävän pappeja ja munkkeja terävillä kysymyksillään. Mutta mitä voitiin heille tehdä? Kreivi ja kreivitär olivat auliskätisiä ja pitivät hyviä aterioita, kuten nuo samaiset papit ja munkit paraiten tiesivät. Heidän oviltaan ei koskaan lähetetty köyhää miestä tyhjänä pois. Ja me tiedämme, että laupeus peittää hyvin paljo syntejämme."
Ainakin tässä kohden tuolla usein väärin käytetyllä lausetavalla, että laupeutemme peittää synnit, olkoot ne mitä hyvänsä, oli vielä kerran oikea merkityksensä kreivi ja kreivitär Lormayeuriin nähden. Me otamme ystävälliset jäähyväiset heiltä lausuen sydämellisesti: "Menkäät rauhaan".
XXXI LUKU.
Calvinin kuolema.