"Sinä tiedät etten Gourgollessa koskaan käskenyt sinua. Minä annoin sinun palvella Jumalaa äitipuolesi kanssa. Mutta täällä on asianlaita toisin. Olet sanonut: 'Jumalasi on minun Jumalani'."
"Minä pidän siitä kiini, koska pidän sinusta. Kumminkin tunnustan että vanha tapa minua miellyttää paremmin."
"Minä tahtoisin sinun mielistymään minun tapaani — ei ainoastaan sen vuoksi, että se on minun, vaan koska se on oikea. Siihen luulin sinun kääntyvän Jumalan armon kautta, tämän päivän vakavan jumalanpalveluksen, rukoustemme, saarnan ja vakavan ja juhlallisen menomme kautta, erittäinkin katsellessasi Herran ehtoollisen nauttimista. Mutta Jumala ei ole nähnyt hyväksi täyttää tätä mielihaluani. Mitä sinä tänään näit — minä sanon sen surulla ja häpeällä — sopi paremmin taistelukentälle kuin Jumalan huoneeseen."
Norbert seisoi suorana isänsä edessä ja katsoi häneen säkenöivin silmin.
"Isä", hän sanoi, "olen nähnyt taistelukentän tänä päivänä. Ja olen nähnyt parhaan miehen voittavan. Tuo nälkiytynyt pitkänaamainen mustatakki voi saarnata mitä tahtoo, ja tosiaankin ymmärsin tuskin sanaakaan hänen puheestaan, mutta hän on oikeassa, koska hän puolustaa sitä ja saa kaikki ihmiset kunnioittamaan itseään — siksi on hän mies ja kunnollinen mies. Mutta, isä", hän lisäsi hetkisen perästä, "ole niin kiltti ettet puhu tästä mitään talonväelle. Nuo ynseät toverit, kirjansitojan nulikat, tulisivat vallan sietämättömiksi, jos saisivat tietää että minun täytyi sanoa niin paljo kiittävää heidän sedästään, jota muutenkin kunnioittavat kuin kuningasta."
"Hänestä tulee Geneven kuningas, ennenkun kaikki on ohi", vastasi De Caulaincourt. "Mutta minä tahdon kunnioittaa luottamustasi, poikani", hän lisäsi hymyillen.
"Tämä on taasen esimerkki Jumalan teistä ja nuhde uskottomalle sydämelleni", hän ajatteli jälestäpäin. "Juuri minkä luulin saavan harhateille joutuneen poikani kuohuksiin on koskettanut häntä oikeaan paikkaan. Jumala suokoon minun joskus nähdä kaiken toivoni hänestä toteutuvan."
V LUKU.
Caulaincourtin kaksi ystävää.
Calvin muiden tähden poltatti Servetuksen. — Oh, ihminen erehtyy!