E.B. Browning.
De Caulaincourtista kuten hänen pojastaankin Geneven elämä oli uutta ja kummallista, mutta hänestä se oli myöskin ilahduttavaa. Isäntänsä esitti hänet oitis omalle piirilleen eli "abbayelle", johon kuului kirjanpainajia. Nämä piirit muistuttavat nykyajan klubeja. Miltei joka ammatilla eli käsityöllä oli oma piirinsä, jossa yleisistä asioista väiteltiin, kerrottiin uutisia tai keskusteltiin kaikesta mikä vaati yhteistoimintaan, sekä päätettiin sen johdosta. Hän teki pian tuttavuutta useiden maanmiestensä kanssa, jotka kuten hänkin olivat uskonpakolaisia. Useat heistä olivat ihmeteltävän lahjakkaita ja yleviä henkilöitä. Kumminkin hän omituisen luonteensa oikun vuoksi tuli lähemmin tuttavaksi — vaikkakin oli ystävällinen kaikkia kohtaan — ainoastaan kahden kanssa, nimittäin isäntänsä, Antoine Calvinin ja viereisen naapurin Ami Berthelierin kanssa. Näitä kahta hän kuvaannollisesti kutsui aamuksi ja illaksi, koska toinen oli alati alakuloinen ja pisteliäs, toinen aina toivorikas ja herttainen. Kuvaus oli todempi kuin hän luulikaan. Berthelier edusti vanhoja asioita, vanhoja käsitteitä ja harrastuksia. Suuren uskonpuhdistajan veli taasen oli aamun lapsi — tulevaisuus oli hänen mukanaan ja hänen omansa. Kumminkin tuli aamusta ja ehtoosta yksi päivä. Yhtä varmaan johtaa ilta yöksi kuin jälleen yö aamuksi. Vanhassa, rammassa hugenotissa oli ajatuksia, jotka kuuluivat menneisyyteen ja nykyisyyteenkin, mutta kestävät vielä vuosisatoja. Ei kukaan sellaista arvannut odottaa. Kaikki arvelivat, ja enimmän hän itse, että hän oli jälellä ajastaan ja että hänen oikea paikkansa oli menneen sukupolven seurassa.
Eräänä lokakuun iltana, kun De Caulaincourt söi illallista Berthelierin luona, hänen isäntänsä jonkinlaisella ylpeydellä kehoitti häntä ihailemaan sitä mielenlujuutta, jota neuvosmiehet samana päivänä olivat osottaneet Mikael Servetin asiassa. Jokainen Geneven asukas tiesi että tämä mies — jonka nimi on ijäksi yhdistetty omaan onnettomuuteensa ynnä häpeään, joka ei ollut hänen omaa ansiotansa — oli vangittu syytettynä vääräoppisuudesta, Jumalan pilkkaamisesta ja kapinasta. "Mitähän he nyt ovat tehneetkään?" De Caulaincourt kysyi huomaten Berthelierin iloitsevan kaikesta mikä oli Genevelle kunniaksi.
"Wienistä tuli tänne lähettiläitä vaatien kuninkaan nimessä, että Mikael Servet annettaisiin heille. Niin kutsuttu pyhä inkvisitsiooni oli jo tuominnut ja langettanut hänet poltettavaksi elävältä vienolla valkealla."
"Entä sitte?"
"Neuvosmiehet lähettivät noutamaan miestä ja kysyivät häneltä, tahtoiko hän jäädä luoksemme ja vartoa tuomiotamme, vaiko mennä niiden kanssa, jotka häntä vaativat? Hän rukoili itkien heitä menettelemään suhteensa miten vain tahtoivat, mutta ei suinkaan toimittamaan häntä hirttomiesten kanssa takaisin."
"Entä mitä he tekivät?"
"He kieltäytyivät jättämästä häntä, Geneven muurien sisällä on kaikilla sama turva, olkoon mies viaton tai syyllinen, kunnes hän on tuomittu oikeuden mukaan ja langetettu sen omien lakien perusteella."
"Mutta ken on tämä Servet eli Servetus, josta jokainen puhuu?"
"Hän on espanjalainen. Hänen tapaistensa harhaoppisten, kuten heitä kutsutaan, sanotaan uskovan että kaikki on Jumalaa ja Jumala on kaikki."