"Mutta nyt ei ole uskonsotaa."
"Aina on olemassa uskonsota, vaikkei aseet aina ole aineellisia. Usea pakolainen tultuaan tänne uskon tähden menee jälleen pois levittääkseen valoa omassaan tai vieraissa maissa."
De Caulaincourt hämmästyi. "En ollut sitä ajatellut", hän sanoi.
"Eikä teidän tarvitse sitä nytkään eikä milloinkaan ajatella, jollei Jumala itse kuiskaa sitä korvaanne. Sillä välin, herrani, jos haluatte nähdä mitenkä täällä työskennellään ja tahdotte koetella työaseissa sormianne, olen pitävä seuraanne kunnianani. Minä pidän kunniallista työtä ilonani ja samalla kertaa armona itselleni."
Kun he ja toiset puuhasivat joka päivä toimissaan tuossa Genevessä, jota rakastivat ja jonka puolesta he työskentelivät, tuli reformatsionin valkealle vaatteelle musta tahra, jota ei vieläkään ole pois huuhdottu. Valkealla pohjalla jokainen tahra näkyy hirveän selvästi; mustan levyn voitte kastaa musteeseen ilman huomattavaa muutosta. Vaikka ei vaino, ei martyriuskaan voinut tehdä mainittaviksi Rooman lukemattomia uhreja, tai löytää edes paikkaa heidän niinilleen ahtailla historian lehdillä, niin tuo yksi ainoa nimi, Mikael Servetus, astuu esiin tuliroviohenkilöiden joukosta, häviämättömänä, kaikille laillistettuna. Sen surullinen kuuluisuus on kosto meille. Jos protestanttisuuden uhrit olisivat olleet lukuisammat, heitä vähemmän muistettaisiin. Mutta tuhansista, jotka tuntevat tapauksen, kuinka moni tietääkään mitään miehen todellisesta luonteesta ja ajatuksista tai sekavista syistä, jotka johtivat tuohon hirveään näytelmään du Champel-torilla? Eikä tämä olisikaan paikka väitellä niistä. Erittäin on huomattava, että henkilöt, aikansa lapset, joiden elämää koetamme kuvata, näkivät asiat, yhdellä poikkeuksella, sen ajan kannalta, eikä meidän. Mutta huomattava seikka ansaitsee mainitsemista. Juuri se mies, jonka päälle jälkimaailma on liittoutunut asettamaan häpeän näytelmästä, sattui olemaan ainoa mies, joka koetti välttää sen kauhuja. Johan Calvin, yhdessä melkein kaikkien aikalaistensa, katolilaisten ja protestanttien kanssa, arveli että Servetuksen piti kuolla. Mutta hänen vakava vaikkakin hyödytön rukouksensa oli, että tulikuolema vaihdettaisiin lievempään tuomioon — telottajan kirveeseen.
VI LUKU.
Muuan Norbert De Caulaincourtin ystävä.
"Ja koska pelastit sen kukoistavan elämän, puree se kaunista kättäsi."
Rudyard Kipling.
"Miten uskallat koskea koiraani?"