"De Marsac", sanoi Norbert hetkisen äänettömyyden jälkeen, "saanko tehdä teille kysymyksen?"
"Noh, luonnollisesti."
"Sanoitte heti iloitsevanne siitä minne menette, kun jätätte koulun. Ettehän voi tarkoittaa noita isä Calvinin pitkiä luennoita. Mitä se on, joka seuraa koulun jälkeen?"
"Minä menen jälleen maahani, Ranskaan, saarnaamaan evankeliumia siellä."
Norbert pysähtyi ja katsoi hämmästyneenä häneen. "Mikä saa teidät tekemään niin?" hän kysyi viimein.
"Miksi en tekisi niin?"
"Miksi ette? Kun kerran olette turvassa leijonan pesästä, miksi pistätte päänne uudestaan sinne?"
"Siksi että olen Hänen asiallansa, joka voi sulkea leijonan kidan." Norbert vaikeni, hän aavisti jotakin. Hän oli kuullut isä Calvinin, isä Bonnan ynnä toisten pappien puhuvan semmoisista asioista. Mutta että tämä poika, hänen oma koulutoverinsa, aikoi toimia sen mukaan, se oli aivan eri asia.
Kumminkin, heidän käännyttyään Rue Cornaville, hän sanoi:
"Ette kai tahdo mennä kauemmaksi nähtyänne, että ystävänne ovat ulkona kävelemässä."