"Minä kehityn nyt", hän sanoi. Hän tunsikin sen.
"Et vielä ole täysin kehittynyt, mutta kehityt nopeasti. Ja tahtoisin sinun tietävän, että nuoren neidon polulla löytyy paljoa vaarallisempia pauloja kuin ne, jotka lasta uhkaavat. Sen pahempi", hän lisäsi hieman katkerasti, "on uusi uskonne riistänyt varmat turvapaikat koetelluilta, kiusatuilta ja murheellisilta neidoilta."
"Täti, senkö vuoksi tulitte nunnaksi St. Claireen, että sydämenne oli murrettu?" Gabrielle äkkiä kysyi, siten rohkealla iskulla johtaen sodan vihollisen omalle alueelle.
"Sydämeni oli murtunut veljeni tähden, jolle olin kokonaan antautunut.
Sitäpaitsi minulla ei ollut mitään muutakaan paikkaa minne mennä."
"Ajattelin", sanoi siihen Gabrielle, "että olisi ollut joku —."
"Varmasti ei", sanoi Claudine innostuneena, ikäänkuin torjuen väärää syytöstä. "Olenhan Kristuksen morsian. Tai oikeammin: minä olin", hän lisäsi, syvään huoaten. Äkkiä hän jatkoi muuttuneella äänellä: "Mitä minä nyt olen, tietää ainoastaan Hän. Hän ainoastaan tietää, antaako Hän anteeksi?"
"Hän on uskollinen ja oikea antaessaan syntimme anteeksi", Gabrielle rohkeni kuiskata.
"En epäilekään sitä. Mitä minä epäilen, on se että antaako hän minulle anteeksi. Ei, elä puhu minulle. On enää vain vähä aikaa, kunnes kaikki nämä himmeät asiat minulle tulevat selviksi. Olen iloinen vaikken menekään rauhaan, vaan vaivaan. Tämän suhteen tiedän mitä sanoisit. Muiden asioiden mukana olette suoriutuneet kiirastulenkin puhdistavista liekeistä. Samoin olette poistaneet vidamen, jonka tapa oli toimia piispan puolesta ja rangaista rikoksianne. Mutta te tiedätte että vidame on mennyt eikä voi palata. Kuka teille on noussut kuolleista kertomaan kiirastulen liekkien sammumisesta?"
"Kristus on noussut meidän vanhurskauttamiseksemme", Gabrielle sanoi lempeästi, "puhdistetulla ihmisellä ei ole enää kärsimystä synnin tähden."
"Olkoon tämän asian laita kuten Hän tahtoo", Claudine vastasi. "Sinun rakastavaa palvelustasi isäsi voi tarvita tulevina päivinä. Ethän hylkää häntä?"