"Jos ette ole Jumalan asemassa kuolettaaksenne, miksi siis lähetitte hänet pois?"
Hetkeen Calvin ei vastannut. Sitten hän sanoi hyvin tyynesti, aivan kylmästi:
"En lähettänyt häntä. Hän meni omasta halustaan, jotta Jumalan tahto toteutuisi hänen kauttaan ja hänessä. Tee se tahto sinäkin, Norbert de Caulaincourt, sekä sinun, minun että hänen täytyy kumartua sen edessä. Muuta emme voi tehdä. Mene kotiin ja rukoile sekä isäsi että itsesi puolesta!"
Enempää virkkamatta Norbert kääntyi ja käveli pois. Kylmä, alaston epäilys piti häntä vallassaan. Isä Calvinista ei ollut hänelle apua eikä lohdutusta. Mitä tuolle suurelle miehelle merkitsikään hänen isänsä perikato, hänen oma tuskansa? Kenties saman verran kuin sotamiesten kaatuminen kapteenille, kenties ei senkään vertaa.
Kääntyessään surullisena kotiaan päin hän ajatteli: "Onko mitään, jota voin tehdä?" Mutta ainoa mahdollinen vastaus oli: "Ei mitään." Lähteäkö Savoijaan toivossa nähdä isäänsä, olisi pelkkää mielettömyyttä. Hänen täytyi seista siinä, missä hän oli, kärsiä ja kuluttaa sydäntään.
Siten meni synkkiä päiviä, kunnes ääretön tuska kulutti itse itsensä ja jonkinlainen uneliaisuus alkoi vallata hänet.
X LUKU.
Valon välkähdys.
"Lunnaita, liian korkehia vaaditaan".
Koko Geneve tunsi surua ja osanottoa de Caulaincourtin vuoksi ja oli tuskainen hänen kohtalostaan. Mutta viimein tämäkin asia joutui varjoon hyvin tärkeälaatuisten julkisten tapausten tähden. Libertinipuolue kohotti useiden tappioiden jälkeen yhäkin voimakkaana ja uskaliaana jälleen päänsä ja vaati ratkaisevaan taisteluun Geneven omistamisesta. Erikoinen riitakapula, jonka se oli valinnut, oli kansalaisoikeuksien myöntäminen Ranskan pakolaisille. Pakolaiset olivat uskonnollisia miehiä ja Calvinin hyviä ystäviä, joka viimemainittu itsekin oli ranskalainen. Sitten libertinit nostivat huudon "Geneve geneveläisille", ja koettivat vakuuttaa rahvasta, että kunnianhimoinen pappi maanmiestensä avulla aikoi saada kaiken vallan omiin käsiinsä, sortaa vanhat kansalaiset ja hallita yksinvaltiaana. Tämä ainakin olisi ollut uskottavaa. Mutta "halvemmalle luokalle", erittäinkin kalastajille ja venemiehille järvellä he kertoivat toisen tarinan. "Calvin ja hänen ranskalaisensa", he sanoivat, "neuvottelivat Ranskan kuninkaan kanssa jättääkseen kaupungin hänelle ja ryöstääkseen siten kansalaisilta heidän ikivanhan vapautensa." Kun muistaa että Ranskan kuninkaan ensimäinen työ olisi, jos hän saisi kaupungin valtaansa, polttaa Ranskan pakolaiset aivan jokaisen, ei tämä kertomus tuntunut kovinkaan todennäköiseltä. Kumminkin sitä uskottiin siksi paljo, että se sai aikaan hirmuyön, jonka kuluessa katuja saarsivat aseelliset joukot hillitsemättömiä libertinejä ja jousilla varustettu kalastajalauma. Nämä huusivat: "Tappakaa, tappakaa! Kuolema ranskalaisille ja ranskalaisystäville!" Kaikeksi onneksi nämä pysyivät hiljaan oviensa sisäpuolella, joten meluajat eivät löytäneet ketään tapettavia. Mutta tämä oli julkinen kapina. Se osotti, että järjestyksen vihollisia täytyi hillitä viipymättä, muuten uusi Geneve särkyisi pirstoiksi eikä yhdenkään ihmisen elämä olisi turvassa siellä. Muutamat libertinien johtajista, ennen muita Philibert Berthelier ja Ami Perrin, pääsivät pakoon Bernin kanttoniin, mutta Daniel Perrin, kaksi Comparet-veljestä ja muita vähemmänarvoisia otettiin kiinni ja suljettiin vankilaan.