"Ja miten hän voi?" Mutta vastaukseen ei miehellä ollut aikaa. Jo kiirehti neuvoston lähetti torvensoittajaa sisään ja pyysi lähelläseisovien huolehtimaan hänen hevosestaan.
Norbert oli kumminkin kuullut kyllin. Sana "lunnas" kaikui hänen korvissaan mitä suloisimmalta säveleeltä. Se tarkoitti vapaaksipääsyn mahdollisuutta. Se tarkoitti lisäksi parempaa ja kunniallisempaa kohtelua, joka ennemmin tulee sotavangin kuin tuomitun harhaoppisen osaksi.
Totta — mutta takana oli kysymys: Mistä tulee lunnaat? Se voisi tulla ja luultavasti tulisikin hyvinkin vaikeaksi kysymykseksi. Mutta se ei huolettanut häntä.
Toinen virkamies tuli ulos, kirjuri silmälaseineen ja kynä korvan takana.
"Viekää tämä hevonen 'Villin miehen ravintolaan'", hän sanoi. "Sen omistaja tulee oitis perässä."
Norbert kiiruhti kirjurin luo kysellen innokkaasti, saadakseen oikopäätä tiedon.
"Olen vannotettu. En voi sanoa mitään. Saatte tietää kaikki oikealla ajallaan."
"Tule pois, Norbert", sanoi kaksi muuta poikaa. "Ei ole syytä odottaa. Voimme kylmetyttää jalkamme odottaessamme täällä tuntikausia kunnes neuvosto näkee soveliaaksi lopettaa!" Norbert kumminkin yhä viipyi, kykenemättä tempaamaan itseään pois paikalta.
Noin puolen tunnin perästä kirjuri tuli jälleen esiin. Nähdessään
Norbertin odottavan ovella hän sanoi:
"Luulen että asut lähellä herra Ami Berthelierin asuntoa. Tahdotko mennä noutamaan hänet?"