"Tämä on parempi alku kuin odotinkaan", ajatteli Berthelier, kun hän otti vastaan tarjotun istuimen.
"Olemme lähettäneet noutamaan teidät", jatkoi neuvos, jonka nimi oli
Amblarde Corne, "syystä että olemme juuri nyt saaneet sanomia kreivi
Lormayeurilta."
Berthelier näytti hämmästyneeltä.
"Kirjuri selittää asian", lausui neuvos.
Eräs kirjurin vaippaan puettu henkilö nousi pystyyn pöydän päästä ja alkoi lukea. "Philip Manuel Joseph Jumalan armosta Lormayeurin kreivi —", siten alkoi kirje, jonka ylpeä savoijalainen oli alentunut lähettämään Geneven harhaoppisille. Seurasi sitten joukko arvonimiä sekä lyhyt osotus "Noille Genevessä", aivan kuin olisi etsitty kaikkein yksinkertaisinta kohteliaisuusmuotoa. Mutta seuraavat sanat olivat hyvin jännittävät. Kreivi suvaitsi ilmoittaa geneveläisille, että hänellä oli hallussaan eräs Germain de Caulaincourt, ranskalainen synnyltään mutta Geneven kansalainen. Tämä väärään ohjattu henkilö oli tavattu kreivin alueelta levittämässä vääriä oppeja, asettaen siten itsensä julkiselle rangaistukselle alttiiksi. Kaksi muuta Genevessä syntynyttä henkilöä oli sitäpaitsi kreivin vankilassa, nimittäin eräs Jacques de Maisonneuve eli Baudichon, jonka arveltiin olevan tämän kunnianarvoisen suvun nuorempaa haaraa, ynnä Jean Ardenot, hatuntekijäin ammattikunnan jäsen. Nämä myöskin ollen harhaoppisia olisivat ansainneet lyhyen tuomion. Mutta kreivi armossaan oli halukas kohtelemaan kaikkia näitä sotavankeina ja tarjoamaan heidät lunastettaviksi ja vaihdettaviksi.
Tässä kirjuri pysähtyi, ja Berthelier ihastuneena ei voinut olla sanomatta:
"Hyvä! Tahdomme maksaa viimeiseen ropoon asti, ja niin tahtovat kaikki ranskalaiset herra de Caulaincourtin puolesta. Maisonneuve pitää kai sukulaisestaan huolta ja hatuntekijä saa kääntyä tovereihinsa."
"Kärsivällisyyttä, ystäväni", ensimäinen neuvos sanoi totisena. "Rahaa ei siellä haluta. Herra kirjuri, lukekaa edelleen!"
Kirjuri kumarsi. "Nykyään on", hän jatkoi, "nykyään on kaupungissanne nuori nainen, kreivin sukulainen, jonka hänen ylhäisyytensä haluaa saada" — tässä Berthelier äkkiä kohotti päätään katsahtaen kirjuriin nähtävästi hämillään — "haluaa saada takaisin", hän toisti. Sitten suoristaen itseään hän jatkoi: "Koska hän on tämän neidon holhooja oikeuden mukaan, pitäisi hänen saada tämä hoitoonsa, voidakseen kasvattaa häntä sopivasti ja arvonmukaisella tavalla ja asettaakseen hänet niitten tiluksien omistajaksi, jotka oikeuden mukaan kuuluvat hänelle." Seurasi paljo muita asioita puettuna komeasointuisiin sanoihin. Mutta kaiken tarkoitus oli hyvin selvää. "Antakaa nuori nainen minulle, ja te saatte kolme harhaoppistanne ehjinä ja terveinä. Tarjoan teille Germain de Caulaincourtin, Jacques de Maisonneuven ja Jean Ardenotin vaihdoksi neiti Castellarista, joka keskuudessanne on tunnettu nimellä Gabrielle Berthelier."
Ami Berthelier ei puhunut sanaakaan, ei huudahtanutkaan, mutta hän näytti siltä mikä hän todellisuudessa olikin — sydämeen haavoitetulta mieheltä.