"Minä tunnen sen", hän sanoi, "se oli hukassa, luuloni mukaan hävitetty. Mutta joku viikko sitten löysin sen jälleen. Sen sisältö on aivan kuin yllä luettu". Viime sanat olivat sortunutta kuiskausta.
"Teidän täytyy huomata, herra Berthelier", virkkoi Amblarde Corne vakavasti, "ettei meillä ole valitsemisen varaa. Meidän täytyy luovuttaa hänet."
"Ei se ole niinkään huonosti kun voisi olla", eräs neuvoston jäsen huomautti. "Neito joutuu sukulaistensa ja ystäviensä huomaan. Kenties saa kauniit perinnöt."
"Mutta te unhotatte", sanoi kolmas neuvos Aubert, tunnettu kyvykkääksi apteekkariksi ja kiivaaksi protestantiksi. "Te unhotatte, että siten jätämme lapsiraukan sielun kuoleman vaaroihin. He tekevät hänestä paavilaisen."
"Suvaitkaa kuulla, herrani", sanoi kirjuri, "tässä on jonkinlainen jälkikirjoitus, jota en ole ennen huomannut."
"Lukekaa se", sanoivat useat äänet yht'aikaa.
"Kreivi on armossaan suvainnut ottaa mietittäväkseen sen surettavan asianhaaran, että nuori neiti ilman omaa syytään on tähän asti opetettu ja kasvatettu turmiollisissa opeissa" — niin hän sanoo, herrani; olen pakotettu lukemaan hänen sanansa kuten ne ovat kirjoitetut — "turmiollisissa, niin sanotuissa reformeeratuissa opeissa. Hän haluaa vakuuttaa lapsen nykyisille holhoojille, ettei mitään rajoituksia neidille aseteta uskonnon asioissa. Myöskin hän kiittää näitä hyväntahtoisuudestaan neitiä kohtaan ja katsoo olevansa velvoitettu korvaamaan sen sopivassa tilaisuudessa."
"Kauniita sanoja!" sanoi Aubert. "Kuinka paljo niihin voi luottaa?"
"Jos teidän korkea-arvoisuutenne sallivat, niin olisi minulla jotakin sanottavaa." Puhuja oli pieni, vähäpätöisen näköinen, kierosilmäinen mies. Mutta hänellä oli jonkin verran arvoa kaupungissa. Hän oli neuvoston jäsen ja sitäpaitsi ompelijain kunniallisen ammattikunnan vanhin. "Tunnen Lormayeurin kreivin erittäin hyvin. Voinpa hyvinkin sanoa lausetavan mukaan: 'Olen mitannut hänet'."
"Enemmän kuin yhdellä tavalla, herra Pradel", sanoi nuorin neuvoksista, ja yksi ja toinen vakava katse hilpeni hiukan. Pradelin ammattimaine ulottui Savoijaan asti. Hän oli useamman kuin kerran sopivan turvan suojassa käynyt Lormayeurin linnassa, asettaakseen taitonsa sen omistajan palvelukseen.