"Isä", hän sanoi istuen tämän viereen, "ette saa surra liian paljo tämän vuoksi."
Ami karkaisi itsensä puhuakseen rohkaisevasti Gabriellelle.
"Tiedän että he tulevat olemaan ystävällisiä sinulle. Sinä tulet rikkaaksi, kunnioitetuksi ja rakastetuksi; — vaikka luulen ettet koskaan niin rakastetuksi kuin täällä. Margareta raukka on rukoillut saadakseen seurata sinua. Mutta on parasta, niin kovalta kuin se tuntuukin, että menet yksin."
"En mene yksin, isäni. Menivätkö ne yksin, jotka matkustivat Ranskaan saarnaamaan evankeliumia?"
"Lapsi, tunnen ajatuksesi ja olen iloinen että se lohduttaa sinua. Mutta, Gabrielle, tuossa katolisessa maassa sinun pitää olla hyvin viisas, hyvin varova. Pidä tarkka vaari sanoistasi, teoistasi ja ajatuksistasikin. Muista käskyä: 'Olkaa viisaat kuten käärmeet'."
"Elkää pelätkö. En tahdo etsiä marttyyriutta. Jos on valittavissa erilaisia kotiin vieviä teitä, niin luonnollisesti valitsen huokeimman."
Berthelieristä nämä sanat tuntuivat vakuuttavilta. Hän ei tuntenut Gabriellen uskonnollisen vakaumuksen syvyyttä eikä kiihkeyttä, ja siksi hän toivoi tämän taipuvan olosuhteisiin, kuten hänen ajatuksensa mukaan oli aivan luvallista tehdä. Ami oli hyvin iloinen, että hän oli Gabriellen lapsena asettanut sisarensa hoitoon.
"Päästä kotiin on se mitä kukin haluaa", hän jatkoi. "Arvelen pääseväni sinne pian."
"Pieni tyttöni, mitä tahdot sanoa?"
"Se on sitä laatua, etten voi tehdä sitä aivan selväksi teille enkä kenellekään muille. En kumminkaan luule, että Jumala tahtoo jättää minut vieraaseen maahan. Hän tietää etten voisi kestää sitä. Jos Hän tahtoo minun kuolemaan puolestaan monen muun tytön, naisen ja miehen tavalla, on Hän vahvistava minua. Kumminkaan en luule että se vie siihen asti. Hänellä on toisia teitä. Tunnen ettei mikään muu käsi kosketa minuun kuin Hänen omansa, ja se ei vahingoita. On sitten vielä olemassa koti, vielä parempi kuin Geneve. Myöskin te, isä, olette saapuva sinne ennen pitkää."