"Niin, lapseni, ennen pitkää", sanoi Berthelier hyvin liikutettuna. Syntyi äänettömyys, sillä hän ei tahtonut sanallakaan himmentää lapsen yksinkertaista uskoa. Viimein hän jälleen virkkoi: "Sano minulle, voinko ehkä tehdä mitään sinun puolestasi, Gabrielle."
"Meillä on vielä kaksi päivää jälellä, isäni. Tahdon valita lahjoja ystäville ja naapureille ja sanoa heille kaikille hyvästit. Teidän pitää saada pieni ranskalainen testamenttini. Itse luonnollisesti otan raamattuni. Täti Claudinelle ja Margaretalle minun täytyy jotakin ajatella. Niin — ja isä, vielä yksi asia!"
"Mikä se on, sydänkäpyni?"
"Se on Norbert, Norbert raukka, joka pitää meistä niin paljon. Hänen sydämensä murtuu, koska tämä kaikki tapahtuu pääasiallisesti hänen isänsä tähden. Pyydän, menkää hänen luokseen ja lohduttakaa häntä. Eikö olisi hyvä käskeä häntä tänne aamiaiselle? Tänään taitaa olla juhlapäivä koulussa."
"Minä menen hänen luokseen", sanoi Berthelier, lauhtuen ajatellessaan voivansa tehdä jotakin lapsen puolesta.
Mutta kun hän nousi, ilmestyi Margareta pelästyneenä ovelle.
He seurasivat häntä makuuhuoneeseen ja löysivät Claudinen pyörtyneenä lattialla. Claudine oli koettanut nousta kuten tavallisesti, mutta edellisen päivän isku oli koetellut liiaksi hänen terveyttään. Kun Claudine oli tullut tuntoihinsa ja päässyt veljensä ja Margaretan auttamana vuoteeseensa, koetti hän rauhoittaa näitä.
"Se oli vaan ohimenevää heikkoutta", sanoi hän. Heidän pitäisi vaan mennä aamiaiselle; levättyään hän tulisi myös.
Hän näytti niin kovin kalpealta. Kun he jättivät huoneen, sanoi
Berthelier:
"Lähdenpä herra Aubertin luo ja pyydän häntä käymään katsomassa
Claudinea. Samoin voin etsiä Norbertin ja tuoda hänet tänne mukanani."