Norbert kumarsihe.
"Silloin, poika, minä lahjoitan sen sinulle rohkeutesi tähden ja rakkaudesta Jumalaan. Ota ratsusi ja mene takaisin Geneveen, kuten olet tullutkin. Seuraa ensimäistä tienkäännettä vasemmalle, niin vältät mieheni. Odotas! Kerronpa isälleni, että neiti Castellar noiden kataloiden Geneven harhaoppisten loitsuista voi muuntua jänikseksi ja kadota näkyvistämme metsään."
"Jumala palkitkoon teitä, herra kreivi!" sanoi Norbert ihastuneena ja kumartaen syvään juoksi ratsunsa luo.
"Varo itseäsi, kukkopoikaseni!" Viktor virkkoi, "ja jos joskus pälkähtäisi jäniksenpäähäsi pelastaa sielusi ja koettaa onneasi hyvien katolisten joukossa, niin tule luokseni, sillä, kunniani kautta lusikan ritarina, sinussa on ainesta johonkin ja minä pidän sinusta."
XIV LUKU.
Odottamaton kohtaus.
Berthelier ei palannut samana päivänä Geneveen jona oli lähtenyt, eikä edes seuraavanakaan. Jälkimmäinen päivä — viimeinen kotona kuten luuli — oli Gabriellestä yhtä ainoata pitkällistä tuskaa. Hän kantoi sitä kuten paraiten voi noina vaikeina hetkinä. Kun yö tuli ja hänen rakas kasvatti-isänsä yhä oli poissa, valtasi hänet yksinäisyyden tunne ja hän puhkesi itkemään, huutamaan ja nyyhkimään ääneensä. Margareta piti seuraa sisar Claudinelle, joka yhä oli vuoteen omana. Kuultuaan itkun äänen muori kiiruhti lemmikkinsä luo. Sanaakaan sanomatta, mutta hellin liikkein ja katsein hän puristi Gabriellen vahvoihin käsivarsiinsa ja antoi hänen nyyhkiä loppuun kaikki surunsa. Ei koskaan vielä ollut tuo ankara Margareta niin lempeä kenellekään. Kun Gabriellen itku ja nyyhkytykset viimein lakkasivat, kuiskasi vanha palvelija hänen korvaansa lohduttavan viittauksen:
"Jumala on hyvä. On paljon asioita, jotka päättyvät paremmin kuin alkoivat."
"Sen kyllä tiedän", nyyhki Gabrielle; "mutta tällä asialla on kumminkin vain yksi ainoa — hyvä päätös. Ja minä, kun olen vielä niin nuori."
Viimein Margareta riisui hänet ja laittoi vuoteeseen.