— Ne tappavat hänen! Turkkilaiset tappavat isäni.
— Älä itke, Déspina, älä pelkää.
Tahdoin lohduttaa häntä, mutta en löynnyt sanoja, ja nähdessäni hänen hiljaisen murheensa, minun ääneni tukehtui nyyhkytyksiin.
Kirkon eteisessä istuivat jo useimmat naapurimme ko'olla. Mekin istuimme marmori-raheille. Kalanis nosti syliinsä tyttärensä, ja vanhimmat rupesivat puheille.
Päätös syntyi viipymättä. Selvän selvä oli, ettei meillä ollut likimainkaan riittäviä keinoja vastarinnan tekemiseen ja että Turkkilaiset saisivat saaren haltuunsa. Ja ennestään tiesimme miten Turkkilaiset käyttäytyvät valloitetuissa maissa. Päätettiin siis, että lähtisimme saaren läntisempiin osiin ja hajaantuisimme siellä piilopaikkoihin, missä niitä oli saatavissa. Täten etääntyisimme Turkkilaisista ja lähenisimme rantaa vastapäätä Psaraa, josta toivoimme pelastuksen tulevan.
Sydän tuskassa hyvästelimme toisiamme, menimme kirkon sisään, suutelimme pyhäin kuvia, ja erottuamme käännyimme kukin kotia.
Sen koommin en nähnyt kappeliamme.
Matkalla isä ilmoitti minulle päättäneensä pyytää kahta vanhaa enoa suojaamaan ja holhomaan meitä muutamaksi päivää. Nämät asuivat maatalossaan niiden vuorten takana, jotka ympäröivät Chion "kenttää". Päästyämme kotiin, määräsi isä puutarhurin oitis sälyttämään kahden muulin selkään sänkyvaatteita ja muonaa, lähtemään tuonne, ilmoittamaan vanhuksille tuloamme sekä siellä muulinensa vartoomaan meitä.
Heti puutarhurin lähdettyä huusi isä minua makuusuojaan, johon hän oli sulkeutunut äidin kanssa. Tapasin heidät sullomassa säkkiin hopea-astioita ja muita kallis-arvoisia kaluja. Toinen säkki oli jo sängyllä täynnä ja valmiina. Kun toisenkin suu oli sidottu, nosti isä sen ja käski minun kantaa sängyllä olevaa säkkiä; äiti avasi oven ja läksimme ulos.
Isä edellä, minä perässä, kantaen sylissämme säkkejä, menimme puutarhan perimpään puoleen, missä puita kasvoi taajimmassa. Laskin säkin maahan ja läksin kahta kuokkaa noutamaan. Täällä, vanhan omenapuun varjossa, lähellä kaivoa, paikalla, jonka, isäni vaatimasta, tarkasti panin merkille ja painoin mieleeni, aloimme molemmat kaivaa syvää kuoppaa. Kuopan pohjalle panimme säkit päälletysten, peitimme ne sitten mullalla, jonka tallasimme tanteren tasalle, ja varmistettuamme itsemme, ettei kukaan ollut havainnut meitä, palasimme sisään.