— Älä unhota tuota kätköpaikkaa — sanoi minulle isäni. — Jos minä kuolen, olet sinä äitisi ja sisartesi ainoa turva.
Oven edustalla keksimme neljä juhtaa valjaissa ja Andrianan jouduttamassa kaikkia lähtöön. Vanhempani ja sisareni nousivat aasien selkään ja läksimme liikkeelle. Andriana ja minä seurasimme jalkaisin.
Sillä tuokiolla kuului äkisti kaukainen kanuunan jyrinä, jonka perään kohta pamahti tykin laukauksia paljo lähempää.
Me käännyimme ääneti toinen toiseemme. Ammuntaa jatkui keskeytymättä. Laivastosta ja linnasta Turkkilaiset näin jyrisevästi viettivät hirvittävän voittojuhlansa alkajaisia.
— Voi poloista Chios parkaa! — huudahti isäni ja joudutimme pakoamme.
Se maatalo, johon riensimme, oli vuorinotkelman pohjassa. Näköala oli rajoitettu eikä sinne siintänyt merta. Siellä isäni vanhat enot elelivät aikojansa hiljaisessa yksinäisyydessä.
Vanhempi näistä, varsin järkevä ja kokenut mies, oli oleskellut monta vuotta Amsterdamissa kauppiaana. Siellä oli hän tutustunut Korain kanssa, joka silloin samaten harjoitteli kauppaa, ja siitä asti oli hän ylläpitänyt ystävyyttä jopa silloin tällöin kirjevaihtoakin tuon oppineen vanhuksen kanssa, itsekin harrastaen kirjallisuuden viljelemistä. Kaikki tämä korotti enoni arvoa hänen kansalaistensa silmissä. Oppineet, heitä kun oli harvassa, nauttivat silloin suurempaa kunnioitusta; ja yleensä he ansaitsivatkin sen, sillä he työskentelivät hartaasti kansan valistamisen eduksi.
Lapsuudestani saakka en ollut tuota enoa nähnyt, mutta muistelin häntä aina kunnioituksella, ja silloinen lyhyt oleskelu hänen luonansa sai minua entistään enemmin arvossa pitämään hänen hyviä avujansa.
Hän sanoi meille edeltäpäin kaikki, mitä Chios saaren oli määrä kärsiä. Hän ennusti murhat, hävitykset, ihmisryöstöt, maanpaot, sanalla sanoen kaikki, mikä sitten tapahtuikin. Yleensä moitti hän kapinaa muka ennenaikaiseksi ja katseli tulevaisuutta varsin synkältä puolelta. Mutta hän oli vanha ja eleli yksinäisyydessä kokemuksineen kirjojensa seurassa. Tokkohan milloinkaan kapinaa syntyiskään ilman nuoruuden rohkeutta ja kokemattomuutta? Vanhat luonnostaan suosivat rauhallista elämää tahi asiain jättämistä vastaiseksi, he neuvovat varovaisuuteen ja kärsivällisyyteen, sen tunnen jo kyllin omasta kokemuksestani.
Toinen veli oli kuuro. Harvoin hän puhui. Ollen alakuloinen ja synkkämielinen, näytti hän vieraantuneen tästä maailmasta. Hänen ainoana ajanviettonaan ja askareenaan oli puupiirtely. Minulla on vielä tallella pieni puupiirros, jonka hän silloin lahjoitti minulle, kuvaava Maarian etsikkoa.