Muutaman päivää tuon mainitun pannaanpano-sunnuntain jälkeen menin aamulla juutalaisten khaniin korjaamaan rahoja kokoon. Olin jo saanut kerätyksi melkoisen summan ja kätkin poveeni pussin, joka sisälsi rahat, kun äkkiä kuulen huutoja ja jalankapsetta, näen kristityitä ja juutalaisia juoksujalassa tulvaavan meitä kohden. Ennenkuin juutalainen, jonka kanssa asioitsin, ehti sulkea oven, oli hämärä puoti täyteen ahdettuna hänen vapisevia uskolaisiaan. Katkonaiset lauseet, joita he kuiskailivat espanjalaisella murteellaan, eivät antaneet minulle mitään selkoa asiasta eivätkä rauhoittaneet mieltäni. Eivätpä he itsekään tienneet, mitä oli tapahtunut ja miksi pakenivat.
Kun melu oli tauonnut ja ulkona oli tullut hiljaista, avasimme varovasti oven. Vähitellen muutkin myymälät avattiin, ja niihin paenneet lähtivät ulos rohkaistuneina ja suusta suuhun levisi lopuksi selitys peljästyksen oikeasta syystä.
Kameeli, jonka selkään oli sälytetty puuvilla-kuorma, luiskahti ahtaalla batsarin tiellä ja särki langetessaan jonkun työpajan oven. Musertuneen oven romaus, kameelinajajan huudot ja sisällä olevain juutalaisten kirkumiset, kaatuneen kameelin ympäri keräytyvä väentulva, kaikki tämä käsitettiin yht'äkkiä metelin alkeeksi, ja siitä syntyi yleinen hämmennys, pelko ja pako.
Kun mielet tarpeeksi asti kiihtyvät johonkin suuntaan, silloin ei tarvita kuin kipinä ilmitulen leimuamiseen. Vähimmästä syystä silloin syttyy kamala kauhistus. Onnettomuudeksi oli kylläkin syitä olemassa tällaiseen mielten kiihkotilaan. Sillä Turkkilaisten äreys ärtyi päivä päivältä, he liikkuivat joukottain asuma-alueillansa ja jopa kuultiin heidän uhkailevan hyökätä kristittyjen päälle.
Minä en vielä tiennyt näistä mitään, enkä luullut sinä päivänä saavani kokea uusia mielenliikutuksia.
Sanoin juutalaisille hyvästi, panin takkini rinnan päältä kaksin kerroin, paremmin suojellakseni rahakukkaroa povessani, ja läksin palaamaan kotia. Mutta tuskin astuin torin pääkadulle, kun uudestaan kuulin huutoa ja kiljuntaa, ja ennenkuin vielä kerkesin mennä lymyyn tai ryhtyä muihin varokeinoihin, jouduin keskelle Turkkilaisten parvea, jotka juoksivat, paljaat miekat käsissään. Miten he eivät tallanneet minua maahan eivätkä surmanneet minua, sitä en vielä nytkään saa ymmärrettyä.
Tulva tempasi minut mukanaan. Minäkin juoksin heidän kanssaan. Siellä täällä sain potkun tai nyrkinkolhauksen, mutta juoksin, juoksin pelosta huumautuneena, yhtään tietämättä, minne menin tai mikä minulle lopuksi tulisi; enkä aatellutkaan näitä. Kaikki oli kuin unta, kauheaa unta. Minä tiesin varsin hyvin kaikki Smyrnan kadut, mutta mitä katuja tuossa kiisin, en nähnyt enkä nytkään tiedä.
Sen vaan muistan, että erään kadun kolkassa näin khanimme oven vastapäätäni ja tunsin sen. Se oli puoleksi avoinna. En tiedä, miten jouduin khaniin, kammiooni, lähelle isääni. Kaikki tuo on jäänyt sekaiseksi mieleeni.
Muistan vaan, että toipuessani makasin vuoteella selälläni raskaasti hengitellen. Isäni kallistuen pääni ylitse pirskotti päälleni kylmää vettä.
Muistan että tunsin raskaan painon povellani, vasta silloin juohtui mieleeni kukkaro. Pistin käteni poveen ja otin sieltä kukkaron esille.