Kylänvanhinten käskystä astelin minä, palvelijan tavoin, Mulan aasin rinnalla. Ainoastaan kerran hän puhutteli minua. Tien varrella huomasi hän ojan, joka oli aivan täynnä kukkasia, ja käski minun taittaa hänelle yhden niistä, jota hän näytti sormella ja jonka nimen hän mainitsi Turkin kielellä. Kun en tarkoin tiennyt mitä kukkaa hän tarkoitti, repäisin ojasta monenlaisia kukkia ja juosten saavuttaakseni edelle ehtinyttä matkuetta tarjosin hänelle nöyrästi kukkaisvihkoani. Kovaksi onneksi siinä ei ollut sitä kukkaa, joka oli Mulan huomion puoleensa vetänyt.
— Eihän se ole se kukka, jota tahdoin, sinä pöllö. Mistä olet kotoisin?
— Ikariasta.
— Siksipä oletkin niin tyhmä. Et ole Chiolainen.
Tämä mielistelevä viittaus kotimaahani lohdutti minua Turkkilaisen epäedullisesta ajatuksesta minun omaan itseheni katsoen, mutta ennen kaikkea minua ilahutti hänen hyvänsävyinen olentonsa.
Kylään tultuamme sain kuulla, miksi Mula oli tullut kanssamme. Hän tahtoi väkisin tuolle nuorelle talonpojalle, joka meitä seurasi tiellä, naittaa erään talonpoikais-tytön, jonka naittajaksi rupeemaan hänellä näytti olevan eräitä tärkeitä syitä. Nuori mies ei tahtonut suostua väkinäiseen naimiseen ja oli sentähden heitetty vankeuteen; kylänvanhukset tahtoivat sekaantua seikkaan, mutta Aga puhui avioliiton eduksi, ja nytpä Mula Mustafa tuli ylkä paran ja papin kanssa vihkiäisiä laittamaan. Tosiaankin isällinen hallitus! Mutta oli miten oli, seikassa ilmestyi sentään edistys-askel. Ei ollut miekka asiaa ratkaissut eikä tyttöä työnnetty haaremiin. Mula oli siivo mies. Antakaa keisarille, mikä keisarin on.
Vaan mitähän minusta oli päätetty? Niin, sain tietää, että minun tuli matkustaa Tholón-Potámiin saamaan sitä lupaa, jota pyysin. Siellä oli suur'-Agan asunto, ja kylänvanhinten piti kahden päivän perästä lähteä hänen pateillensa.
Kahden päivän päästä läksimme siis taas retkelle. Sillä kertaa oli matkue suurempi, sillä kylänvanhimmat kuljettivat viinikuormaa lahjaksi Agalle; minulla oli toverina Pantelis, vetäen perässään aasia, jonka selkään toinen lekkerini oli sälytetty. Toinen, joka jo puoleksi oli tyhjätty, jäi kylään joksikin takeeksi minun puolestani Paraskevin huostaan.
Lähes viiden-tuntisen matkan päästä saavuimme Tholón-Potámiin; mutta varovainen Pantelis ei katsonut otolliseksi, että veisimme samminmätimme Agan ja hänen Turkkilaistensa haisteltavaksi, ja jäi siis ulkopuolelle kylää, erään tuttavansa talonpojan majaan, jossa sovimme että hän vartoisi minua. Minä seurasin kylänvanhinten muassa kaupunkiin.
Kauhistus värisytti minua, kun astuin sen kapeille kaduille ja näin selvät jäljet Turkkilaisten tuhotöistä. Silloin näin ensikerran omin silmin hävityksen kauheat hedelmät. Siihen saakka olin paennut sen edellä ja kuullut myrskyn takanani riehuvan, vaan en ollut vielä käynyt sen jälkiä katsomassa.