Vuosi oli melkein siitä kulunut kuin Turkkilaiset tallasivat maahan Tholón-Potámin, tuoreet oli vielä turmion jäljet. Useimmista taloista ovet ja ikkunaluukut joko puuttuivat tai retkuivat puoleksi särjettyinä saranoistaan; seinissä näkyi vielä moniaalla luotien lovia tai tuhoisan tulipalon hiiltämiä kohtia. Erään muserretun alttaanin alla oli valkoinen muuri vielä verellä tahrittu. Ken tietää, mikä surman työ lie suorittu tuon alttaanin alla!
Hävitettyjen tai kylmille jääneiden talojen joukossa oli myös muutamia, joitten säilyneet asukkaat koettivat korjata vaurioitansa, mutta kylän koko ulkonäky todisti sentään selvästi, mikä surkeus siellä oli vallinnut ja selitti tarpeeksi kylänvanhus-raukkain pelkoa Turkkilaisia kohtaan. Heidän oma kylänsä oli tähän saakka säilynyt ehjänä, mutta kuinka saattoivat kurjat olla levollisina tulevaisuuteen nähden? Eikös Tholón-Potámkin samaten ollut välttänyt Turkkilaisten ensi hyökkäystä? Kun he kaksi vuotta sitten olivat karanneet saaren kimppuun ja turmelleet sen perinpohjin, olivat he armahtaneet tai unohtaneet tuon eteläisen kulmakunnan, ja talonpojat luulivat vaaran siirtyneen sivutse, surmalaisten kyllästyneen, saaren jo maksaneen riittäväisen veriveron. Mutta he pettyivät surkeasti. Kun Kanárin tuli oli kostanut Chion ensimmäiset kärsimykset, kun meren ääret kajahtivat palavan amiraalilaivan räjähdyksestä ja meri peittyi ruumiilla ja Kapetán-Pasha puoleksi palaneena heitti henkensä rannalla, silloin Turkkilaiset uudestaan vimmastuivat. Joukottain hyökkäsivät he n.s. mastiksi-kyläin rauhallisia asukkaita vastaan, taaskin kastaen kahvaa myöten miekkansa viattomaan vereen.
Saavuttuamme suur'-Agan asunnon eteen, menivät kylänvanhimmat sinne sisään; minä jäin kadulle, niinkuin Katarraktissakin, odottamaan ja mietiskelin itsekseni kaikkia mitä näin, ja ennen kaikkia tuota seinälle pirskotettua verta.
Hetkisen kuluttua minua huudettiin ja astuin ylös saliin, jossa Aga istui. Hänen vieressään oikealla ja vasemmalla istui muita Turkkilaisia, neuvojina ja virkamiehinä, syrjempänä oven suulla seisoivat kylänvanhimmat ja muutamia muita kristityitä.
Taivutin nöyrästi niskaani hänen korkeutensa Agan edessä. Hän kyseli minulta tulkin kautta ja minä vastasin seuraavaan tapaan:
— Mistä tulet?
— Ikariasta.
— Mitenkä olet tullut?
— Laivalla.
— Milloinka?