Nuo kaksi vangittua olivat isä ja poika; heidän rikoksensa oli luvaton mastiksin myynti. Sillä lähes puolet koko saaren mastiksi-sadosta oli, kuten tunnettu, määrättynä sulttaanin haaremia varten. Loppuja talonpoikain ei sallittu myydä muille kuin Agalle, joka yksinään määräsi mastiksin hinnan ja maksoi sen milloin ja miten hän tahtoi.
Vanhus puhutteli minua ensin, kysyen kuka olin ja miksi olin vangittu, ja kertoi sitten pyytämättäni oman historiansa. Nuorukainen ei puhunut mitään, vaan itki hiljaisesti; ottaen poikansa kädestä keskeytti isä usein kertomuksensa, lausuakseen lohdutuksen ja rohkaisun sanoja hänelle.
Nähdessäni nuo kaksi oli mieleni murtua. Muistin isääni ja hänen autiota hautaansa Spetsan saarella, muistin äitiäni ja sisariani, jotka Tinossa odottivat paluutani, ja silmiini nousi surun itkutulva, murhe ja valitus voitti minut ja vuodatin kuumia kyyneliä. Pelkäsin Turkkilaisia. Niinkuin he tutkimatta olivat vanginneet minut vakoojana, samoin saattoivat he myös tuomita minut rangaistavaksi. Mitäpä kristityn henki heidän mielestään maksoi! Äiti parkani oli oikeassa evätessään minua lähtemästä. Miksi tulinkaan tänne?
Iltapuolella annettiin meille oliiveja ja leipää. Pian sen jälkeen tuli neekeri, vei minut ulos tyrmästä ja johti minut puutarhaan varjokseen, jossa kaikenlaisilla hedelmillä katetun matalan pöydän ympärillä istui koreilla matoilla kolme Turkkilaista ja kaksi kristittyä. Edellisistä tunsin Mula Mustafan, ja hänen näkönsä viritti minuun vähän uskallusta, sillä viime matkallamme hän ei minusta tuntunut olevan mikään paha ihminen.
He rupesivat uudelleen tutkimaan minulta, kuka ja mistä olin ja mitä tahdoin. Toistin entiset vastaukseni. Puheeni vahvikkeeksi tahdoin turvata Mulan todistukseen.
— Agani, etkö nähnyt minua…
Mutta Mula käänsi kasvonsa minusta ja huomasin, että hän ei tahtonut minua tuntea. Tahdoin muuttaa puhetta muihin asioihin, mutta hämmennyin, ja hämminkini vahvisti sen ajatuksen, jonka ennenmainitun nuoren talonpoikais-tytön naittaja oli järjestäni saanut, siitä asti kuin en osannut täyttää hänen käskyänsä tuon kukan suhteen.
— Ystäväni — lausui hän turkinkielellä pöytäkumppaneilleen — ei tuosta poika raukasta ole vakoojaksi. Hän on siksi liian typerä. Ei hänellä ole kaikki kairat tallella.
Ja sitten jatkettiin matalammalla äänellä haastelua minusta, vaan en kuullut mitä sanottiin. Neekeri veti minut varjoksesta ulos ja johti minut tyrmään takaisin.
Ei tuo ollut minun hauskimpia öitäni eikä tulevakaan yö, lukijani hyvä.