— Mikä teitä vaivaa?
— Me olemme hukassa!
— Hukassa? Kuinka niin?
— Hukassa, sanon minä, auttamattomasti.
— Selittäkää, mitä tarkoitatte.
— Malttakaahan hetkinen, että saan tointua pelästyksistäni.
— Niin, tointukaamme! — sanoi juutalainen hänelle, sen sijaan että olisi sanonut: "Sinä olet oikein pääveijari; en tiedä, mitä sinulla on minulle ilmoitettavaa, mutta sinä olet oikea pääveijari; sinun pelästyksesi on teeskenneltyä."
Minä. Ja miksi olisi hänen pitänyt sanoa niin?
Hän. Siksi, että tämä oli vilpillinen ja oli mennyt yli kohtuuden rajojen, se on minusta selvää, älkääkä keskeyttäkö minua enää. "Me olemme hukassa! … hukassa! … auttamattomasti!…" Eivätkö nuo toistuvat hukassa! huudahdukset teistä tunnu teennäisiltä?… "Joku petturi on antanut meidät ilmi pyhälle inkvisitionille, teidät juutalaisena, minut uskonpetturina, katalana uskonpetturina…" Katsokaahan, kuinka tuo konna punastumatta käyttää mitä inhotuimpia sanoja. Tarvitaan enemmän rohkeutta kuin luullaan, mainitakseen itsensä oikealla nimellään. Te ette tiedä mitä se maksaa, ennenkuin on niin pitkälle päässyt.
Minä. Enpä tietenkään, mutta tuo katala uskonpetturi…